Yhdysvaltojen Mammoth Mountainilla laskettiin lauantaina slopestylen maailmancupin kilpailun finaali, jossa Kalle Järvilehto sijoittui yhdeksänneksi. Järvilehto oli ainoa kilpailuun osallistunut suomalaislaskija. Kilpailun voitti Yhdysvaltojen Dusty Henricksen ja naisten kilpailun voitti Yhdysvaltojen Jamie Anderson.

Finaalipäivän hyvä sää oli laskijoiden mieleen mutta radan hyppyrit aiheuttivat osalle laskijoista haasteita ja kaikki eivät saaneet ehjiä laskuja. Järvilehto kaatui ensimmäisellä laskulla caballerial 720 -tempun kaaren muotoisesta hyppyristä. Toisella laskulla täydellinen onnistuminen oli todella lähellä viimeiselle hyppyrille asti, jossa voimistunut myötätuuli aiheutti haasteita.

– Terkut taas täältä Mammothilta! Kisa on käyty ja nyt saatiin ihan sairaan hyvä keli finaaliin. Oli kyllä tosi hyvä fiilis ja tosi kiva laskea. Kyllähän se vähän harmittaa, että taas jäi tosi lähelle onnistuminen vikalla hypyllä mutta sille nyt ei voi mitään. Kuitenkin loppujen lopuksi olen tyytyväinen kisaan. Jää sinne kuitenkin parantamisen varaa vielä. Minkä takia noin kävi, niin toisella laskulla viimeiselle hyppyrille mentäessä tuntui, että olisi ollut kova takatuuli ja tuntui, että tulee paljon vauhtia. Ajattelin, että mennään sitten vähän isommin ja lähdin pyörimään hitaammin. Ihan en ehtinyt pyöriä sen verran mitä olisi tarvinnut ja tuli vähän kiire tempussa. Mutta kuten sanottu, olen tyytyväinen tähän ja nyt lähdetään laskemaan parkkia ja pitämään hauskaa, Järvilehto kommentoi.

Valmentaja Mikko Terentjeff oli iloinen ja tyytyväinen Järvilehdon sijoitukseen:

– Kisapäivälle sattui hyvä keli mutta vauhdit muuttuivat vähän kaarihyppyriin ja se tuntui olevan kaikille aika haasteellista. Toisella laskulla jäi pienestä kiinni ja tuuli toi vauhteihin muutosta. Hyvää tekemistä Kallelta ja kova taso kisassa taas, niin yhdeksänteen sijaan saa olla tyytyväinen, Terentjeff kommentoi.

Seuraavaksi slopestylen maailmancupissa kilpaillaan Kanadan Calgaryssä helmikuun puolivälissä.

Tulokset, miehet:
1. Dusty Henricksen, USA, 84,51
2. Ryoma Kimata, JPN, 83,83
3. Justus Henkes, USA, 79,56

9. Kalle Järvilehto, 56,50

Lähde: Lumilautaliiton tiedote