Salibandyn kuukauden pelaajat valittu!
Kuva: Juha Tamminen
Salibandyn kuukauden pelaajaksi valittiin tammikuussa Salibandyliigassa Oilersin Rasmus Kainulainen, naisten Salibandyliigassa EräViikinkien Taru Nordman ja Divarissa Karhujen Juuso Ahola. Kaikki kolme pelaavat hyökkääjinä.
Rasmus Kainulainen, 23, oli johtavassa roolissa, kun Oilers voitti tammikuussa viisi kuudesta ottelustaan ja rynnisti liigan kakkospaikalle. Parhaillaan Öljymiehet porskuttavat kuuden pelin voittoputkessa, kun joukkueella on runkosarjaa pelaamatta viisi ottelua. Rasmus Kainulainen on Oilersin pisteykkönen tehtyään tähänastisissa 21 ottelussaan 18 maalia ja syötettyään 44- Plusmiinustilastossa lukema on mainio +20.
Hollolalaisen HU-46:n kasvatti Rasmus Kainulainen pelasi ensimmäiset kolme liigakauttaan LASB:ssa, josta siirtyi täksi kaudeksi Oilersiin.
Taru Nordman, 19, oli EräViikinkien johtohahmo, kun joukkue venytti tammikuussa voittoputkensa viiteen ennen kotitappiota Kooveelle. Samalla EräViikingit nousi tasolohko NLA:n kakkospaikalle mestari SB-Pron kantaan. Taru Nordman on EräViikinkien pistepörssin kärjessä 19 kierroksen tehoillaan 22+19. Plusmiinustilastossa kimmeltää erotus +31.
Naisten Salibandyliigassa jo 14-vuotiaana aloittanut Taru Nordman pelasi ensimmäiset kolme naisten pääsarjakauttaan M-Teamissa, josta siirtyi 2017 EräViikinkien riveihin.
Juuso Ahola, 17 on ollut johtavia pelaajia, kun kauden vaisusti aloittanut Karhut on noussut taistelemaan Divarin pudotuspelipaikasta. Tammikuussa Karhut voitti kuudesta ottelustaan kolme, ja helmikuun aloittaneiden kahden voittopelin myötä porilaiset ovat voittaneet viimeisimmistä kahdeksasta ottelustaan viisi. Juuso Ahola on Karhujen tämän kauden toiseksi paras pistemies tehtyään pelaamissaan 17 ottelussa 23 maalia ja syötettyään 17. Ahola pelaa ensimmäistä kauttaan Karhunen miesten edustuksessa. Viime viikonlopun hän viiletti Suomen U19-maajoukkueen riveissä Sveitsin voitokkaassa kolmen maan turnauksessa.
Miesten ja naisten Salibandyliigojen kuukauden pelaajien valinnoista vastaavat maajoukkuevalmentajat. Divarin kuukauden pelaaja valitaan sarjan valmentajien äänestyksellä.
Lähde: Salibandyliitto
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Talviurheilun yhdysvaltalaislegenda päättää kilpauransa
- Harri Heliövaara loisti paineen alla – voiton päässä finaalista
- Aleksandr Bolshunov räväytti – syyttää olympialaisia syrjinnästä
- Näin Donald Trump kommentoi Iranin osallistumista jalkapallon MM-kisoihin
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Kiusallista! FIFA-pomon rauhanele meni pahasti pieleen
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla