Suomalaisjuoksija nukkui 50 minuutin yöunet ja ehti jo perua ajatuksen kilpailuun osallistumisesta – Paineli lopulta ”raivolla” uuden SE-ajan!

© Kuva: Juha Tamminen

Laura Manninen oli Arabiemiirikuntien Ras al Khaimahin puolimaratonilla 16:s ajalla 1.15.45. Se tarkoittaa, että hän on kiinni Pariisin EM-kisapaikassa. SUL:n valintajärjestelmän mukaan EM-puolimaratonille voidaan lähettää joukkue, mikäli vähintään kolme juoksijaa alittaa 1.16.00.

– Camilla Richardssonin kanssa juttelin asiasta lentokoneessa tänne tullessa ja hän sai minut innostumaan asiasta, Manninen sanoi.

Manninen, 46, oli mukana EM-puolimaratonilla Amsterdamissa 2016 ja juoksi nyt parhaan puolimaratoninsa kolmeen vuoteen, vaikka lähtökohta oli kaikkea muuta kuin hyvä.

– Nukuin viime yönä 50 minuuttia ja ehdin jo perua ajatuksen kisaan osallistumisesta. Menin kuitenkin juoksumatolle raivoamaan ja ajatteli sitten, että sama se on osallistua kisaan ja se kannatti, Manninen kertaili.

– Kisa oli minulta tasaista menoa maaliin asti. Olin jo lähtöön mennessä luopunut kaikista tavoitteista. Alunperin ajattelin, että olisihan kiva jos 45-vuotiaiden SE-alkaisi 1.16-lukemilla. Nyt se on vielä parempi.

Mannisen puolimaratonin ennätys on neljä vuotta sitten juostu 1.14.16.

Lähde: Urheiluliitto