Suomalaislaskija hienoon suoritukseen Japanissa loukkaantumisesta huolimatta – ”En pysty tekemään tiettyjä liikkeitä vielä”

Kumparelaskun maailmancup jatkui yksilökumparekilpailulla Japanin Tazawakossa, jossa päivän parhaana suomalaisena nähtiin Jussi Penttala sijalla 12. Jimi Salonen oli 13:s.
Deer Valleyssa lievästi loukkaantunut Penttala on jälleen löytänyt tuntuman laskemiseen lonkkavammasta huolimatta.
– Hyppyjen kanssa oli pieniä ongelmia, mutta eiliseen nähden lasku kulki huomattavasti paremmin. Lonkka ei vaivaa itse laskemisessa, mutta tiettyjä liikkeitä en vielä pysty kuitenkaan tekemään, Penttala kertoo tiedotteessa.
– Laskussa oli paljon hyviä juttuja, mutta hypyissä pienet virheet eivät tuoneet tarpeeksi pisteitä. Ihan tyytyväinen olen kuitenkin päivän suoritukseen, Salonen puolestaan kommentoi.
Kilpailun voittoon Kanadan Mikael Kingsbury (83.05), toiselle sijalle Kazakstanin Dmitriy Reikherd (81.62) ja kolmanneksi Kanadan Laurent Dumais 73.07 pisteellä. Penttalalle 75.92 pistettä ja Saloselle 75.71 pistettä. Olli Penttala kilpailun 37:s 69.87 pisteellä, Topi Kanninen. 41:s (67.98) ja Akseli Ahvenainen 45:s 63.54 pisteellä.
Huomenna Tazawakossa on vuorossa parikumparelaskun osakilpailu.
Lähde: Tiedote
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Moukariässä Suvi Koskinen teki muutoksen ulkonäköönsä – fanien tuomio oli selvä
- Wilma Murto tiputti jymyuutisen – IL:ssä esitettiin ikävä epäily
- Ikävä tieto Yhdysvalloista – Jessie Digginsille kävi huonosti
- Viivi Lehikoinen teki aluevaltauksen – taululle tärähti heti historiallinen aika
- Peliliike: Norjan hiihtonainen nappasi Therese Johaugin veljen
- Suvi Minkkinen jakoi ilouutisia ampumahiihtomiehen kanssa
- Hurjaa puhetta – Nooralotta Neziriltä shokkiheitto Ylelle
- Hiihtoässä Anita Korva esitteli mieletöntä nykykuntoaan – siinä on nainen timmissä tikissä
- Jessica Kähärä romahti Madridissa – Ylen suorassa lähetyksessä tuli julki koko ikävä totuus
- Ylelle shokeeraava väite – dopingia käyttänyt urheilija avasi suunsa
- Yle: Wilma Murto jätti kuin nallin kalliolle – mies veti johtopäätöksensä: ”Turha jäädä roikkumaan”
- Suru-uutinen: Legenda on poissa – suuri suomalainen urheilumies on kuollut
- Kaisa Mäkäräinen rikkoi somehiljaisuuden – päivitys olikin sitten lyhyt ja karu
- Jessica Kähärä romahti Madridissa – Ylen suorassa lähetyksessä tuli julki koko ikävä totuus
- Suomalaisaituri lähes kaatui – otti silti mykistävän ylivoimaisen voiton
- Silja Kosonen pamautti mahtikaaren – naisen välitön reaktio kertoo kaiken
- Hiihtoässä Anita Korva esitteli mieletöntä nykykuntoaan – siinä on nainen timmissä tikissä
- Ylelle shokeeraava väite – dopingia käyttänyt urheilija avasi suunsa
- Somepäivityksestä selvisi: Nämä yleisurheilutähdet viettivät yhdessä yön Madridissa
- Suomalaisen pikajuoksijan kuppi meni nurin heti kisan jälkeen – ”V*ttu mitä paskaa”