Suomeen kasa mitaleja Pohjoismaisissa mestaruuskisoissa! – ”Olen ylpeä ja iloinen”

Pohjoismaisissa mestaruuskisoissa Stavangerissa luisteltiin perjantaina noviisityttöjen ja -poikien sekä junioripoikien vapaaohjelmat. Suomi saavutti yhdeksästä jaossa olleesta mitalista kuusi.
Noviisitytöt
Lappeenrannan Janna Jyrkinen uusi mestaruutensa ja vei kullan ylivoimaisesti pistein 113,41. Suomalaismenestystä täydensi Tapparan Peppi Vallenius, joka nousi lyhytohjelman kuudennelta sijalta vapaaohjelman ja koko kilpailun kakkoseksi.
Vaikka Jyrkinen ottikin omansa reilulla 16 pisteellä, jäi vapaaohjelmaan perjantaina petrattavaa. Ohjelma alkoi vaikealla kolmoissalchowin ja kolmoistulpin yhdistelmällä, mutta kolmoisflipissä ja -lutzissa oli vaikeuksia. Niin lyhyt- kuin vapaaohjelma sisälsi kuitenkin ihailtavan määrän kolmoishyppyjä ja laadukkaita piruetteja, joista 12-vuotias mestari napsi itselleen mukavan pistepotin.
– Olen ylpeä ja iloinen, vaikka suoritus tänään ei ollut ihan paras mahdollinen. Tavoitteeni oli tehdä puhtaat ohjelmat, lyhytohjelmassa tavoite onnistui, mutta vapaaohjelmassa ei ihan, tuplamestari analysoi.
Rosa Reponen, esiintyi hänkin kilpailussa edukseen ja sijoittui uransa ensimmäisessä PM-mittelössä viidenneksi. Lappeenrannan Janni Riekkinen joutui taipumaan lyhytohjelman neljänneltä sijalta yhdeksänneksi.
Noviisipojat
Noviisipojissa Jari Krestyannikov luisteli elämänsä kilpailun ja keräsi samalla uudet ennätyspisteensä 105,67 – ilman kotimaassa jaettavia bonuspisteitäkin. Komean vapaaohjelman huippuhetkeksi muodostui alun kolmoislutz, jota tapparalainen kokeili vasta ensimmäistä kertaa kilpailutilanteessa. Pisteet kuultuaan viime vuoden PM-pronssimitalisti tuuletti onnellisena Kiss & Cry -nurkkauksessa. Onnistuminen tuli tärkeässä kilpailussa. Krestyannikov oli ykkönen molemmissa ohjelmissa.
– Tuntuu ihan mahtavalta ja olen todella iloinen. Viime aikoina treenit ovat menneet tosi hyvin. Ennenkin minulla on ollut hyvä vire harjoituksissa, mutta kertaakaan ei ole kilpailuissa vielä tullut tällaista onnistumista, Krestyannikov summasi ja epäili, että koti-Suomessa voisi järjestää juhlat kultamitalin kunniaksi.
Noviisipoikien menestystä täydensi Espoon Jäätaiturien Matias Lindfors, joka uusi viime vuotisen PM-hopeansa ja Porin Arttu Juusola pronssillaan. Lappeenrantalainen Jussi Hagman kävi pronssista tiukan taiston, ja sijoittui neljänneksi. Keravalainen Matias Heinonen nousi kokonaiskilpailun seitsemänneksi.
Suomen noviisipojat ja -tytöt hallitsevat pohjoismaista taitoluistelua.
Junioripojat
Junioripoikien sarjassa Mikkelin Lauri Lankila saavutti kilpailussa uransa ensimmäisen juniorisarjan PM-mitalin, pronssin. Lankila oli molempien ohjelmien kolmonen ja keräsi yhteispisteet 146,66. Lyhytohjelmassa kolmoisaxelin makuun päässeen Lankilan vapaaohjelma päätyi kaksijakoisiin tunnelmiin; ohjelma sisälsi teknisesti niin vahvoja onnistumisia kuin epäonnistumisiakin. Sen sijaan pirueteissa suomalainen osoitti vahvuutensa.
– PM-mitali on iso saavutus. Tavoitteeni oli saada kilpailusta joku mitali, joten tavoite tuli siinä mielessä saavutettua, Lankila sanoi ja lupaili jatkossa kolmoisaxelin seuraan neloishyppyä.
Vihtiläinen Makar Suntsev sijoittui kilpailussa viidenneksi pistein 133,26 ja Helsingin Luistinklubia edustava Jan Ollikainen kuudenneksi 122,85.
Lähde: Taitoluisteluliiton tiedote
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Elina Lampela vaihtoi vapaalle – seivästähti julkaisi harvinaisen uimapukukuvan
- Eronnut Riitta-Liisa Roponen teki tilannepäivityksen
- Reetta Hurske lähti Suomesta – teki ikävän paljastuksen
- Wilma Murto kertoi ilouutisen faneilleen
- Frida Karlssonista leviää karu kuva – näin ruotsalaistähti kommentoi
- Kello tikittää – kohta saadaan uutispommi Therese Johaugista
- Nooralotta Nezirin harjoitusleirin sai karun alun – ”Ihan kuraa”
- Hiihtotähti Kerttu Niskanen otti nyt kantaa vakavaan aiheeseen
- Sonja Leinamo lähti lomalle – ampumahiihtäjä ihastutti lomakuvillaan
- Urheilutähti yhdistettiin suomalaiseen jääkiekkoilijaan – puhui nyt suunsa puhtaaksi
- Eronnut Riitta-Liisa Roponen teki tilannepäivityksen
- Reetta Hurske lähti Suomesta – teki ikävän paljastuksen
- Wilma Murto kertoi ilouutisen faneilleen
- Urheilutähti yhdistettiin suomalaiseen jääkiekkoilijaan – puhui nyt suunsa puhtaaksi
- Mike Tyson pamautti – vain yksi nyrkkeilytähti maailmassa olisi voinut voittaa hänet: ”Hän oli eläin”
- Jelena Välbe sai brutaalin viestin Venäjällä – naiselle povataan nyt karua kohtaloa
- Sonja Leinamo lähti lomalle – ampumahiihtäjä ihastutti lomakuvillaan
- Frida Karlssonista leviää karu kuva – näin ruotsalaistähti kommentoi
- Hiihtotähti Kerttu Niskanen otti nyt kantaa vakavaan aiheeseen
- Silja Kosonen teki hurjan SE-tuloksen – sitten alkoi tippua hirmuisia uutisia maailmalta