Nuorten MM-kisoissa nähtiin historiallinen tapahtuma – Suomi mukana: ”Ei ollut kaluston puolesta optimaalinen tilanne”
Kuva: Getty Images
Oberwiesenthalin nuorten MM-kilpailut jatkuivat eilen yhdistetyn sekajoukkuekilpailulla. Sekajoukkuekilpailu nähtiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa MM-kisojen kilpailuohjelmassa. Historiallisen kilpailun voittoon taisteli Norjan joukkue ennen Saksaa ja Japania. Suomen joukkue oli 11:s.
Suomen joukkueen muodostivat Atte Kettunen, Annamaija Oinas, mäkihypyn puolelta tunnetumpi Julia Tervahartiala ja Wille Karhumaa. Suomi oli mäkiosuuden jälkeen seitsemäntenä. – Mäkiosuuden teki osaltaan haasteelliseksi vaihtelevat olosuhteet. Viimeisessä hyppyryhmässä päätettiin ottaa tosi vähän vauhtia, se teki hyppäämisestä vähän hankalampaa. Onnistuin saamaan kuitenkin ihan perus hyvän hypyn, ei siinä ongelmia, kertoi joukkueen ankkurina hypännyt ja hiihtänyt Wille Karhumaa. Suomen joukkue joutui taipumaan tänään hiihtoladulla ja joukkueen oli tyytyminen sijaan 11. Päivässä oli mukana myös hieman epäonnea. – Jouduin lähtemään hiihto-osuudelle ilman suksitesteja ja juuri ennen starttia tuli kova ja märkä lumisade. Ei ollut kaluston puolesta optimaalinen tilanne ja valmistautuminen tuohon, kertoi Karhumaa. Kilpailumuoto sai Suomen joukkueelta kiitosta. Nuorten maajoukkueen valmentaja Antti Kuisma koki päivän kilpailun olleen suomalaisittain tärkeä kokeilu tulevaisuutta ajatellen. – Oli tärkeää, että saadaan joukkue kasaan kilpailuun ja saadaan hyvä testi tulevia vuosia varten, kun saadaan yhdistetyn tyttöjä lisää mukaan, pohdiskeli Kuisma. – Oli hauskaa ja kiva olla mukana mixed teamissa, joka oli ensimmäistä kertaa arvokisoissa ohjelmassa. Oli itsellekin myös ensimmäinen kerta kun olin minkään muotoisessa mixed teamissa mukana, jatkoi Karhumaa. Lähde: Hiihtoliiton tiedoteLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vaimonsa kuolemasta tuomitulta urheilijalta vahva ulostulo – ”on aika”
- Suekin avaus repi rivit – urheilijat nousivat vastarintaan
- Aleksi Valavuoren kielitaito hämmästyttää – video leviää
- MM-kisat mullistuvat – legendaarinen laji siirtyy sivuun
- Antti Tuiskun hiihtoprojekti jatkuu – näillä eduilla houkutellaan uusia urheilijoita
- GP: Sami Välimäki yllättyi täysin – käytti kiellettyä laitetta
- Timanttiliiga 2026: TV, aikataulu, kisakalenteri, suomalaiset
- Lotta Harala paljasti suunnitelmansa – ”tässä kuussa lähden kuukaudeksi…”
- Asiantuntija latasi hurjan arvion 17-vuotiaasta superlupauksesta – ”Viisi vuotta edellä muita”
- Ylen urheilutoimittajan sinkkuajat ohi – kuva julki: ”Ison Könsikkään kainalossa”
- Suuri suru – Ristomatti Hakolalta riipaiseva päivitys
- Ilkka Herolan kilpakumppani: Vakava loukkaantuminen
- Seiska: Annimari Korte: valtava riita etenemässä oikeuteen
- Ylen urheilutoimittajan sinkkuajat ohi – kuva julki: ”Ison Könsikkään kainalossa”
- Jessie Diggins jätti ladut – nyt arki näyttää tältä
- Enni Mälkönen julkaisi lomakuvat – fanit ihastuivat
- Ex-olympiaurheilija etsintäkuulutettu – syytetään rajusta rikoksesta!
- Yleisurheilutähti sai pysäyttävän diagnoosin – yllättävä asia paljasti
- Antti Tuiskun hiihtoprojekti jatkuu – näillä eduilla houkutellaan uusia urheilijoita
- Ilona Mononen herättää odotukset – kisakausi lähestyy