Pesäpalloliitto löysi lajin sisältä uuden myyntijohtajan
Kuva: Juha Tamminen
Jonne Kemppainen, 34, aloittaa Suomen Pesäpalloliitto ry:n myyntijohtajana. Kemppainen on toiminut syksystä 2018 alkaen Joensuun Mailan taustayhtiön toimitusjohtajana.
Kaudella 2005 Superpesis-debyyttinsä pelaajana tehnyt Kemppainen työskenteli pelaajauran ohella myös Kankaanpään Mailan toiminnanjohtajana (2012-2013) sekä Joensuun Mailan myyntipäällikkönä (2014-2018). Kemppainen lopetti pelaajauransa Suomen mestaruuteen kauden 2018 päätteeksi.
– Koen tämän pestin olevan omalle työuralleni oiva kehitysaskel. Olen päässyt viime vuodet työskentelemään loistavassa työyhteisössä, jossa ei ole uudistuksia pelätty. Samaa innovatiivisuutta ja rohkeutta pyrin tuomaan myös koko pesäpalloliikkeeseen. Pesäpallo on erityisen kova juttu maakunnissa, ja laji on ollut muutenkin hyvässä nosteessa viime vuodet. Tavoitteenani on, että kansallislajimme on esillä entistä enemmän eri medioissa ja keskustelufoorumeissa.
– Olemme erittäin tyytyväisiä saadessamme Jonne Kemppaisen tiimimme vahvistukseksi. Hänellä on vahvaa osaamista urheilujohtamisessa erityisesti kumppanuuksien, myynnin sekä markkinoinnin alueilla. Uskon, että Jonne siivittää osaltaan pesäpalloliikettä kehittymään entistäkin vahvemmaksi kaikkialla Suomessa, toteaa 1.3.2020 Pesäpalloliiton toiminnanjohtajana aloittanut Petri Pitkäranta tyytyväisenä.
Kemppaisen työsopimukseen sisältyy siirtymävaihe, jossa hän toimii sekä Joensuun Mailan taustayhtiön toimitusjohtajana että Pesäpalloliiton myyntijohtajana. Kemppainen siirtyy päätoimiseksi myyntijohtajaksi 1.10.2020 mennessä. Joensuun Maila aloittaa välittömästi uuden toimitusjohtajan rekrytoinnin ja paikka täytetään sopivan henkilön löydyttyä.
– Jonne on ollut mukana rakentamassa nyky-Jomaa merkittävässä roolissa ensin pelaajana ja sittemmin toimiston puolella. Toivotan menestystä tulevaan pestiin ja uskon, että valinnasta tulee olemaan iloa meille kaikille pesiksen ystäville jatkossa! Samalla tapahtuva muutos antaa ison mahdollisuuden uudelle henkilölle viedä Joensuun Mailaa edelleen seuraavalle tasolle entistä merkittävämpänä toimijana Suomen pesiskartalla, Super-JoMa Oy:n puheenjohtaja Joni Nousiainen sanoo.
Lähde: Pesäpalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Silja Kosonen teki sen! Upea heitto siivitti suomalaisen Euroopan mestariksi
- Nuori suomalaislupaus avasi karun pettymyksen – ”Kivuliain sijoitus”
- Antti Sainion EM-urakka päättyi karuun välierään – finaalipaikka jäi hurjan rajan taakse
- Birminghamin EM-kisoissa karu näky: katsomot ammottavat tyhjyyttään
- IL: Pelottavia uutisia Silja Kososen haastajille – asiantuntija ällistyi näkemästään
- Saga Andersson murtui täysin EM-karsinnan jälkeen – taustalla tutut painajaismuistot
- Suomalaisaituri ei niellyt EM-juoksun olosuhteita purematta – tykitti vihjailun someen
- Saksalaissprintterin EM-pronssi vaarassa – taustalla doping-epäily
- SuomiUrheilu seuraa: Silja Kososelle EM-kultaa!
- Ice Cage 8: Aikataulu, ottelijat, Live Stream, liput
- Mitalitili auki? EM-kisat 12.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv, suomalaiset
- Miesten moukarimestari varoitti Silja Kososta – EM-finaalissa täytyy varoa yhtä asiaa
- LIVESEURANTA: EM-kisojen toinen kilpailupäivä – näin suomalaiset suoriutuivat
- IS: Kimmo Kinnunen ei päästänyt superlupausta Seppo Rädyn luokse: ”Sinne et mene”
- IL: Pelottavia uutisia Silja Kososen haastajille – asiantuntija ällistyi näkemästään
- Yleisurheilun EM-kisat 11.8.2026 – päivän suomalaiset, aikataulu, tv-lähetykset
- SuomiUrheilu seuraa: Silja Kososelle EM-kultaa!
- Emilia Kangas jakoi julman viestin somessa – vastaus oli hyytävän tyyni
- IL: Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – asiantuntija heitti kylmän arvion
- Suomalaisaituri ei niellyt EM-juoksun olosuhteita purematta – tykitti vihjailun someen