Alppihiihdon nuorten MM-kilpailuissa siirryttiin keskiviikkona tekniikkalajien pariin, kun naiset laskivat suurpujottelun.

Toissa päivänä hienosti kahdeksanneksi Super-alppiyhdistetyssä sijoittunut Rosa Pohjolainen jatkoi parhaana suomalaisena ollen 18:s. Pohjolainen on ollut kaikissa lajeissa epävirallisessa U18-sarjassa palkintopallilla. Kilpailun voitti suurpujottelun Eurooppa Cupiakin hallinnut Sara Rask, josta Pohjolainen jäi 3,58 sekuntia.

Erika Pykäläisen kilpailu päättyi ensimmäisen kierroksen kaatumiseen, jonka seurauksena hän sai viikkojen levon vaativan ylävartalovamman. Jenny Vuori oli lopputuloksissa 52:s.

Naisten suurpujottelu jää Narvikin tapahtuman viimeiseksi kilpailuksi sillä järjestäjä on päättänyt peruuttaa loput kilpailut varotoimena korona-riskin vuoksi. Miesten alppiyhdistetty peruttiin jo aiemmin sääolosuhteiden takia.

Suomen joukkue on terve ja palaa omiin harjoitusympäristöihinsä lähipäivinä.

Lähde: Ski Sport Finlandin tiedote