Suomen ykköspelaaja on tiukassa karanteenissa Budapestissa – ”Nyt otetaan kyllä luulot pois niiltä, jotka haluaisivat treenata”
Kuva: Getty Images
Kansainvälinen Pöytätennisliitto ITTF päätti tyhjentää koronaviruspandemian vuoksi koko kilpailukalenterinsa ainakin kesäkuun loppuun saakka.
Kun Tokion olympiakisat siirrettiin vuodella eteenpäin, siirtyvät myös kevääksi suunnitellut olympiakarsinnat ja MM-joukkuekilpailut myöhempään ajankohtaan.
Suomen ykköspelaaja Benedek Olah on viettänyt Omanin kisojen jälkeen kaksi viikkoa kotikaranteenissa Budapestissa. Olosuhteet normaaliin harjoitteluun ovat tosin vähintäänkin haastavat.
– Karanteenitoimet Unkarissa ovat tiukat. Halli on kiinni ja sähköt sieltä poikki, joten nyt otetaan kyllä luulot pois niiltä, jotka haluaisivat treenata, Olah kertoo tiedotteessa.
– Lajiharjoittelu on tällä hetkellä siis ihan nolla. Mietin, että ostaisinko pöydän kerrostaloon, että pääsisin edes vähän pelaamaan. Nyt vedän kotona tai sisäpihalla viisi punttitreeniä viikossa ja käyn kolmesti viikossa lenkillä. Muuten sitten lepäilen ja chillailen tyttöystävän kanssa leffojen ja tietokonepelien merkeissä.
Joulukuun alun Finlandia Openin voitto antoi Olahille mukavan itseluottamusbuustin. Onnistumiset kevään kansainvälisissä kisoissa nostivat suomalaisen maailman rankingia 24 pykälää sijalle 95. Kova nousukunto jätti hieman jossiteltavaa myös suoran olympiapaikan suhteen.
– Qatarin ja Omanin pisteet eivät näy vielä, koska maailmanlista jäädytettiin. Omien laskujeni mukaan olisin nyt sijalla 85, millä olisi tullut todennäköisesti paikka Tokioon. Toisaalta tässä saa nyt lisäaikaa valmistautua, Olah pohtii.
Myös kausi Ranskan Pro A -liigassa jäi Olahilta kesken. Suomalaisen edustama Jura Morez TT oli sarjataulukossa toisena, kun pelit lopetettiin 10. maaliskuuta. Poikkeusolosuhteet pitävät Olahin nyt toistaiseksi Unkarissa, mutta katseet on suunnattu tiukasti jo ensi vuoteen.
– Vältän matkustamista, enkä poistu edes kotipihalta. Varastossa on ruokaa ja lisää pystyy tilaamaan. Tavoitteista ei tietenkään tingitä – Tokiossa nähdään, Olah julistaa.
Lähde: Pöytätennisliitto
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Yllätysdiili – IL: Topi Raitanen löi rahoiksi: ”Se on bisnestä”
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- MTV: Wilma Heltelä tapaturmassa
- Vankilasta maailmanmestariksi – nyt viimeinen ottelu 50-vuotiaana
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- Suomen hiihtonaiselta raju purkaus: ”Sai hävetä”
- Entinen Putinin tukija nyt vaikeuksissa – Venäjältä kova toimenpide uhkaa
- Nuori lupaus taas kohun keskellä – sekoili strippiklubilla
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- MTV: Wilma Heltelä tapaturmassa
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Yllätysdiili – IL: Topi Raitanen löi rahoiksi: ”Se on bisnestä”
- Vankilasta maailmanmestariksi – nyt viimeinen ottelu 50-vuotiaana
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan