TPS taisteli tärkeän voiton komean katsojamäärän edessä

TPS siirtyi Salibandyliigan puolivälierissä Nokian KrP:tä vastaan 2–0-johtoon kaataessaan vastustajansa tänään kotonaan Kupittaalla maalein 4-3. Ottelua seurasi 1 072 katsojaa. Paikka neljän joukossa aukeaa neljällä voitolla.
TPS vei avauserän maalein 2-1, ja toisen aluksi Miko Kailiala rankaisi harhasyötöstä isäntien kolmannella. Sen jälkeen edettiin osumalla vuorotahtiin. Nokian Simo Paulaharju päätti vastahyökkäyksen kavennukseen, mutta Janne Nurminen napautti takatolpalta isännille 4–2-taukojohdon. Päätöserän puolivälin lähestyessä Joonatan Kovanen syötti ylivoimalla ilmassa poikittain ja Mikko Laakso täräytti etukulmaan illan toisen maalinsa. Siihen maalinteko kuitenkin tänään päättyi, vaikka KrP sai painaa ottelun viimeiset puolitoista minuuttia kuudella neljää vastaan TPS:n Ville Hirvisuon istuessa kaksiminuuttista maalivahdin estämisestä.
Miko Kailiala johti joukkuettaan esimerkillisesti laukomalla TPS:n maaleista kaksi ja syöttämällä yhden.
Kolmannet ottelut puolivälieräpareissa Classic–Happee, EräViikingit–SPV ja Oilers–Westend Indians pelataan tiistaina. Tilanne kaikissa kolmessa parissa on viikonlopun otteluiden jälkeen 1-1.
Lähde: Salibandyliiton tiedote
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Oman rakkaan temppu sai hiihtotähti Ebba Anderssonin ”shokkiin”
- Lempi leiskuu: Seivästähti ja kiekkomies pitävät nyt yhtä
- Karuja totuuksia – suomalainen hiihtoässä avautui rehellisesti ongelmistaan
- Podcast: Aleksi Valavuori täräytti – lopettaisi viisi suosittua lajia koululiikunnassa kokonaan!
- Ella Junnila teki rajun ratkaisun – lausui selvän viestin ex-valmentajastaan
- IL:ssä vahvistettiin shokkitieto Robert Heleniuksesta
- Tylysti pihalle A-maajoukkueesta – hiihtotähden reaktio uutiseen oli jäätävä
- Kaisa Mäkäisen taidonnäyte loksautti leuat – fanit hieraisivat silmiään
- Hiihtotähti Jasmi Joensuulta yllättävä veto
- Elina Lampelan treenipäivitys kääntää katseita – ”Huh”
- Suru-uutinen – legendaarinen suomalainen yleisurheilija on kuollut
- Eroava Riitta-Liisa Roponen yhtä hymyä – viihtyi Lapin lumilla tässä seurassa
- Suomen hiihdosta uutispommi – Antti Tuiskun tiimi teki asioita selväksi
- Kaisa Mäkäisen taidonnäyte loksautti leuat – fanit hieraisivat silmiään
- Maria Huntingtonin temppu käynnisti sontamyrskyn – näin nainen reagoi
- Elina Lampelan treenipäivitys kääntää katseita – ”Huh”
- Suomen hiihtonaiset laittoivat bilevaihteen silmään Levillä – tällaista jälkeä tuli
- Ällistyttävä tieto julki: Suvi Minkkinen ei voinut kuin nauraa
- Tylysti pihalle A-maajoukkueesta – hiihtotähden reaktio uutiseen oli jäätävä
- Uuden äärellä – Kristiina Mäkelän elämässä valtava muutos