Ei näytä hyvältä: Useita metsästysampumalajien kilpailuita peruttu – ”Emme ainakaan omalla toimillamme edistä taudin leviämistä”

Kansainvälisten metsästysampumalajien SM-kilpailut perutaan koronaviruksen aiheuttaman COVID-19 -tartuntatautiepidemian vuoksi Suomen hallituksen antamien linjausten mukaisesti.
– Päätimme peruuttaa kilpailut, jotta emme ainakaan omalla toimillamme edistä taudin leviämistä. Toivomme, että kaikki kilpailuihin nyt aikoneet, voivat osallistua niihin ilman vastaavia uhkia ensi vuonna, toteavat Metsästäjäliiton hallituksen puheenjohtaja Tuomas Hallenberg ja kilpailun johtaja Juha Toivonen.
Slovenian EM-kilpailut myös peruttu
Tänä vuonna heinäkuun alussa Slovenian Mariboriin aiotut EM-kilpailut on myös peruttu eikä Mäntsälässä heinä-elokuun vaihteessa järjestettävien PM-kilpailuidenkaan tilanne näytä hyvältä.
Kansainvälisiin metsästysampumalajeihin kuuluu Eurooppalainen metsästysammunta sekä Pohjoismainen metsästysammunta. Suomi on kestomenestyjä ja sen ampujat ovat pärjänneet erinomaisesti Eurooppalaisissa metsästysammunnoissa. Pohjoismaisissa metsästysammunnoissa ampujamme ovat voittaneet lukuisia mestaruuksia ja Suomi on hallitseva joukkuemestari, jonka se saavutti viime vuonna Ruotsissa käydyissä kilpailuissa.
Lähde: Tiedote
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Taisi olla villit pirskeet – Suomen moukarinainen kuvattiin juhlatunnelmissa
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Jasmi Joensuu esitteli uuden lookinsa – leukoja tippui lattiaan
- Kaisa Mäkäräiseltä selvää puhetta lapsista
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Tästä saadaan kunnon sontamyrsky – Krista Pärmäkoskikin sohaisi ampiaispesää
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Seiska: Suomalainen urheilulegenda käy hurjaa taistelua – ”Hiljainen tappaja”