IS: Hiihdon Suomen mestari on sairastunut koronavirukseen – Juhli baarissa peruuntuneiden kisojen jälkeen: ”Oltiin väärässä”
Kuva: Juha Tamminen
Hiihdon Suomen mestari Leena Nurmi kertoo Ilta-Sanomille saaneensa koronavirustartunnan Sotkamon Vuokatissa vietetyn baari-illan aikana.
Vuokatissa oli alun perin tarkoitus järjestää 14. maaliskuuta Vuokatti-hiihto-tapahtuma. 12. maaliskuuta järjestäjät kuitenkin ilmoittivat tapahtuman perumisesta koronaviruspandemian vuoksi.
Nurmi kertoo lehden haastattelussa, että hiihtäjät päättivät juhlistaa hiihtokauden päätöstä paikan päällä, sillä tiesivät, että kauden loput kilpailut tultaisiin luultavasti perumaan.
– Mietimme kavereiden kanssa, uskallammeko lähteä ihmisten ilmoille, mutta päätimme sitten lähteä. Väärässähän me oltiin, Nurmi sanoo Ilta-Sanomille.
Nurmen oireet alkoivat neljä päivää illanvieton jälkeen. Yhdentenätoista sairauspäivänä Nurmelle tehtiin koronatesti, joka oli positiivinen.
26-vuotias on sprintin Suomen mestari vuodelta 2018.
LUE MYÖS:
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen