”Lopetin pelaamisen ja sitten lopettivat kaikki muutkin” – tämä tennispelaaja päätti uransa kreivin aikaan
Kuva: Getty Images
Vuosikaudet Ruotsin parhaana naistennispelaajana palloa takonut Johanna Larsson päätti uransa alkuvuodesta – tarkemmin ottaen helmikuun lopulla – eikä voinut aavistaakaan tuolloin miten oivaan saumaan lopettamispäätös osui.
31-vuotiaan Larssonin ilmoitus ammattilaisuran päättymisestä tuli vain pari viikkoa ennen kuin koronavirus pysäytti tenniksen ympäri maailmaan.
– Tavallisesti kuin itse lopettaa, niin kaikkien muiden urat jatkuvat. Nyt tästä tuli melkein antikliimaksi, minä lopetin ja sitten niin tekivät kaikki muutkin, Larsson päivittelee SVT:lle.
Lopettamispäätöksellä ei ollut mitään tekemistä koronaviruksen kanssa.
– Se oli oikeastaan vain onnea. Onhan se kuitenkin hienoa, ettei tarvitse stressata siitä, että omat työt ovat peruuntuneet. Olen voinut maata sohvalla hyvällä omallatunnolla.
Larsson on kuitenkin huolissaan entisten kollegoidensa toimeentulosta pelien ja turnausten ollessa pysähdyksissä.
– Sadan parhaan joukkoon rankatut pelaajat selviytyvät ilman ongelmia. Jos kuitenkin ajattelee pelaajia sijoilta 200-300 aina sijaan 1000 asti, pelaajia jotka panostavat täysillä pienillä resursseilla – ei heillä ole mitään turvaverkkoa tai seuroja takanaan. Heitä minun käy todella sääliksi.
Pientä lohdun sanaakin Larssonilla on tarjota pelien jatkumista odotteleville. Hän ei usko tenniksen olevan suurin kärsijä koronatilanteessa.
– Kyse ei ole kontaktilajista ja ulkona voidaan pelata. Sen myötä on helpompi päästä uudestaan käyntiin, muuta lajit voivat kärsiä pahemmin, Larsson näkee.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iivo Niskanen jäi taakse – Nooralotta Neziri yllättyi: ”Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta…”
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Hiihdon Suomen Cup Rovaniemi 2026: Ohjelma, tv, tulokset
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”
- Vakava loukkaantuminen ei hiljentänyt Lindsey Vonnia – tiukka vastaus arvostelijoille
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet