Lujaa tahtoa koronan keskellä: Näin brittimies juoksi täyden maratonin omalla takapihallaan – 1066 kierrosta
Kuva: Getty Images
Maratonjuoksuun ei tarvita kuin alusta, jolla juosta ja itse juoksija. Tämän todisti 47-vuotias britti Gareth Allen, joka urakoi täysimittaisen maratonin omalla takapihallaan.
Allen sai inspiraationsa nähtyään uutisissa kiinalaismiehen juosseen 50 kilometriä olohuoneessaan. Mittanauha käteen ja takapihalle, jossa tarkkojen laskelmien jälkeen Allenilla oli selvillä kuinka maraton taittuisi kotioloissa.
Tavoite kirkastui 1066 kierrokseksi ympäri takapihalle tehtyä rataa eli Allenin kierroksella oli mittaa noin 40 metriä. Jotain kuitenkin puuttui eli sosiaalisuus ja Allen viritteli juoksustaan Facebook-tapahtuman ja jakoi sitä ystävilleen. Puskaradio toimi ja parhaimmillaan Allenin suoritusta seurasi livenä 4000 ihmistä.
– Sain paljon mahtavaa tukea striimin kautta, kommentteja tuli kaikkialta maailmasta. Perheeni tuli mukaan ja alkoi lukea ääneen kommentteja sitä mukaan kun niitä tuli – se antoi minulle paljon voimia jatkaa, Allen kertoi Runner’s Worldille.
Lopulta matkaa tuli ylikin maratonin, sillä Allen lisäsi haasteeksi kerätä katsojilta yhteensä 1066 puntaa lahjoituksina, mikäli hän juoksee kuusi tuntia. Maraton tuli täyteen jo viiden tunnin kohdalla, joten lisäkilometrejä tuli melkoisesti.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Talviurheilun yhdysvaltalaislegenda päättää kilpauransa
- Harri Heliövaara loisti paineen alla – voiton päässä finaalista
- Aleksandr Bolshunov räväytti – syyttää olympialaisia syrjinnästä
- Näin Donald Trump kommentoi Iranin osallistumista jalkapallon MM-kisoihin
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Kiusallista! FIFA-pomon rauhanele meni pahasti pieleen
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla