Ohhoh! Suomalainen MM-kultamitalisti lopettaa uransa – ”Koen, että olen saanut urheilulta sen mitä sillä on annettavaa”
Kuva: Getty Images
Suomen parhaisiin nykyaikaisiin 5-ottelijoihin kuuluva Eevi Bengs on päättänyt lopettaa urheilu-uransa.
– Olen pitkään unelmoinut olympialaisista, mutta niiden merkitys on omassa elämässä pikku hiljaa pienentynyt. Koen, että olen saanut urheilulta sen mitä sillä on annettavaa, niin päätös oli loppuen lopuksi helppo nyt tehdä, Bengs sanoi tiedotteessa.
Bengsin uran huippuhetki oli ampumajuoksun maailmanmestaruus vuonna 2017. Hän saavutti samoissa kisoissa myös parikilpailussa MM-hopeaa. Vuonna 2015 hän voitti MM-hopeaa henkilökohtaisessa kilpailussa.
– Suurimmat saavutukset itselleni löytyvät kuitenkin muualta kuin palkintokaapista. Olen saanut mukaani suuren henkisen pääoman. En keksi mitään muuta lajia, joka yhtä monipuolisesti valmistaisi jo huippu-urheilu-uran aikana sen jälkeiseen elämään.
LUE MYÖS:
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ice Cage 8: Ottelijat ja tulokset
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Iivo Niskanen jättää kotikisat väliin – SM-kisoissa silti kova kattaus
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Suomalaisille karvas pettymys – MM-kisat matkaavat Ruotsiin