”Sääli etten pääse stadionille mussuttamaan kanaa ja juomaan olutta” – yli 700 000 fania joutui tyytymään tv-lähetykseen
Tiistai oli merkittävä päivä Etelä-Koreassa, sillä maassa pelattiin ensimmäinen ammattilaissarjan ottelu sitten koronarajoitusten voimaantulon. Soulilaisseurat Doosan Bears ja LG Twins kohtasivat pre-seasonin baseball-ottelussa – toki tyhjille katsomoille.
Baseball on katsojamäärissä mitaten Etelä-Korean suosituin laji ja Bearsin ja Twinsin kohtaamiset maan suurin derby. Ei ollut siis ihme, että yli 700 000 katsojaa näki suoratoistopalvelu Naverin kautta, kuinka kauan kaivattu ensimmäisen syöttö lähti Twinsin syöttäjä Cha Woo-chanin kädestä.
Katsojia ei ollut ensimmäistäkään, ei edes lajiin oleellisesti kuuluvia cheerleadereita. Joukkueitten ja ottelutoimitsijoiden lisäksi stadionille päästettiin vain 50 median edustajaa, joilla heilläkään ei ollut mahdollisuutta haastatella pelaajia ottelun jälkeen.
Muut olivat siis seuraamassa ottelua kotona.
– Haluan laukaista stressiäni stadionilla mussuttamalla kanaa ja ottamalla mukin olutta ja on sääli, etten pysty tekemään sitä. Beras-fani Yi Hyon-hui sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.
– Mutta on tämä minusta paljon parempi kuin olla huolissaan viruksesta. Tämä on erittäin hyvä päätös kaikille faneille, jotka ovat odottaneet.
Baseballin sarjakauden Etelä-Koreassa on määrä alkaa 5. toukokuuta edelleen suljetuin ovin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Hiihdon Suomen Cup Rovaniemi 2026: Ohjelma, tv, tulokset
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”
- Vakava loukkaantuminen ei hiljentänyt Lindsey Vonnia – tiukka vastaus arvostelijoille
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet