Sai valtavan suosion! Pesäpalloliiton iso satsaus kannatti – ”Syystäkin pitää olla ylpeä”
Kuva: Juha Tamminen
Pesäpalloliitto on vahvasti jäsenseurojensa tukena koronaviruspandemian aiheuttamassa poikkeustilanteessa. 1-tason valmentajakoulutukset muutettiin kevään osalta maksuttomiksi verkkokursseiksi, joihin kaikilla kiinnostuneilla on mahdollisuus ilmoittautua perjantaihin mennessä. Osallistujia on jo nyt lähes 700.
Urheiluyksikön johtaja Mikko Huotari on hyvillään tehdystä ratkaisusta, vaikka se vaati Pesäpalloliitolta ison satsauksen.
– Tämä on mainio osoitus valmentajien halusta oppia. Pesäpalloliitto teki kovan panostuksen etäkoulutusten mahdollistamiseksi, mutta tässä poikkeustilanteessa näimme kaikki tavat tukea seuratoimintaa ja seuratoimijoiden aktiivisuutta merkittäviksi.
– Kouluttajat ovat tehneet hienosti töitä hyödyntäen uutta teknologiaa ja samoin valmentajat ovat ottaneet rohkean digiloikan. Syystäkin pitää olla ylpeä suuresta osallistujajoukosta ja jokaisesta edistysaskeleesta aikana, jolloin fyysiset kokoontumiset ovat kiellettyjä. Toimintamalleja kannattaa päivittää jatkossakin ja luoda parhaita käytäntöjä koulutusten toteuttamiseksi.
Koulutuksiin osallistuminen tukee valmentajan oppimista, mutta Huotari haluaa nostaa esiin koulutusten tärkeimmän tavoitteen.
– Suurin kiitos tulee lapsilta ja nuorilta, jotka saavat laadukkaampaa valmennusta!
Saatavilla olevat etäkoulutukset on listattu keskiviikkona julkaistuun uutiseen. Verkkokursseina järjestettäviin 1-tason valmentajakoulutuksiin ilmoittaudutaan 17.4.2020 mennessä Pesäpalloliiton Tapahtumapalvelussa.
Lähde: Pesäpalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ristomatti Hakola pyysi apua kesken taloprojektin – Krista Pärmäkoski reagoi heti
- Suomalainen yleisurheilupari julkaisi hempeän kuvan – sulatti seuraajien sydämmet
- Krista Pärmäkosken valmennustiimi kasvoi – suomalaislupaus julkisti toisen valmetajansa
- Suomen kuulakentillä jysähti: Miika Lahtonen teki tempun, jota ei ole nähty vuosiin
- Korkeushyppääjän kesä ajautui kriisiin – nyt tuli suora päivitys tilanteesta
- Suomi jyräsi finaaliin – nyt edessä on taistelu Euroopan liigan mestaruudesta
- Otto Virtasen Wimbledon-unelma murskaantui – yksi hetki muutti kaiken
- Elina Lampela rikkoi hiljaisuuden – paljasti rankan puolen vuoden kulissien takaa
- Italian sprinttitähti hurja aika – vain Usain Bolt on juossut kovempaa
- Remi Lindholm repäisi jälleen – härski julkaisu sai somen nauramaan
- Suomen kuulakentillä jysähti: Miika Lahtonen teki tempun, jota ei ole nähty vuosiin
- Ristomatti Hakola pyysi apua kesken taloprojektin – Krista Pärmäkoski reagoi heti
- Korkeushyppääjän kesä ajautui kriisiin – nyt tuli suora päivitys tilanteesta
- Krista Pärmäkosken valmennustiimi kasvoi – suomalaislupaus julkisti toisen valmetajansa
- Viivi Lehikoinen rikkoi hiljaisuuden – paljasti terveystilanteestaan uutta tietoa
- Suomalainen yleisurheilupari julkaisi hempeän kuvan – sulatti seuraajien sydämmet
- Suomi jyräsi finaaliin – nyt edessä on taistelu Euroopan liigan mestaruudesta
- Venla Lehtonen yllätti – Suvi Minkkinen ei kehdannut sanoa suoraan ajatuksiaan
- Remi Lindholm repäisi jälleen – härski julkaisu sai somen nauramaan
- Olympiahistoriaa tehnyt taitoluistelulegenda on kuollut – saavutus jäi ikuisesti historiaan