Superapua supertähtien johdolla: Tenniksen kolme suurta keräävät miljoonia kanssapelaajiensa tueksi
Kuva: Getty Images
Miesten tenniksen kolme suurta nimeä Novak Djokovic, Roger Federer ja Rafael Nadal ovat yhteistuumin lähteneet avustamaan koronatilanteen takia taloudellisessa hädässä olevia kanssapelaajiaan ATP-listan alemmilla sijoilla.
Kolmikolla on kunnianhimoinen tavoite: Saada kokoon summa, josta voidaan lahjoittaa 10 000 dollaria jokaiselle ranking-listan sijoilla 250. – 700. olevalle pelaajalle. Kokonaissumma on siis 4,5 miljoonaa euroa.
– Mielestämme meidän pitää liittyä yhteen ja auttaa näitä pelaajia. Moni heistä ajattelee tenniksen jättämistä, koska he eivät yksinkertaisesti pysty selviytymään taloudellisesti, ATP-järjestön pelaajaedustajanakin toimiva Djokovic perusteli L’Equipen mukaan.
Kolmikko ei toki rahoja kokonaan omasta taskusta kaiva. Suunnitelmaan kuuluu, että ATP-listan 100 parasta pelaajaa lahjoittaa kukin tietyn summan, joka porrastetaan listasijoituksen mukaan.
Lisäksi Djokovicin mukaan näyttää hyvin mahdolliselta, että jokaiselta neljältä Grand Slam -turnaukselta saataisiin rahastoon puoli miljoonaa. Lisäksi loppuvuoden ATP-finaalien palkintosummasta puolet on tarkoitus siirtää suoraan rahastoon.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!