”Vaikka maailma on ylösalaisin, jotain ei ole muuttunut” – yksi mies saa vielä juosta Miami Beachilla
Kuva: Getty Images
Muun maailman tavoin Floridassa on tällä hetkellä voimassa varsin mittavia koronarajoituksia. Miami Beachillakaan ei nähdä normaaliin tapaan muiden seassa kuntoilijoita tällä hetkellä. Paitsi yksi.
Robert Kraft jatkaa pitkää juoksuperinnettä edelleen yksinään. Epäonnistuneen muusikkouran jälkeen vuonna 1975 vanhempiensa luokse Miamiin palannut nyt 69-vuotias Kraft oli vailla tekemistä ja päätyi juoksemaan 13 kilometrin matkan South Beachilla joka päivä. Ja on tehnyt näin siitä saakka.
USA:ssa ja etenkin Floridassa pieneksi kuuluisuudeksi noussut Kraft jatkaa päivittäistä juoksemistaan – joka päivä kello 17.30 alkaen – rajoituksista huolimatta. Hänellä on kuitenkin erikoislupa viranomaisilta paikallisen lääkärin suosituksesta; juokseminen tekee hyvää selkäongelmille. Epäilemättä julkisuus ja pitkä perinne painoivat myös päätöksessä.
– Haluan antaa ihmisille toivoa. Haluan näyttää, että vaikka maailma on ylösalaisin, jotain ei ole muuttunut, Kraft sanoi AS:lle.
– Ainoat jäljet, joita nyt näen rannalla ovat lintujen jättämiä ja omiani edellisiltä päiviltä. Jos jumala suo, jatkan tätä joka päivä, ellei valtameri nouse tai koronavirus nappaa minua.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Talviurheilun yhdysvaltalaislegenda päättää kilpauransa
- Harri Heliövaara loisti paineen alla – voiton päässä finaalista
- Aleksandr Bolshunov räväytti – syyttää olympialaisia syrjinnästä
- Näin Donald Trump kommentoi Iranin osallistumista jalkapallon MM-kisoihin
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Kiusallista! FIFA-pomon rauhanele meni pahasti pieleen
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan