Suomen Ampumaurheiluliitto tiedotti keskiviikkona SM-kilpailujen siirtämisestä ja muutoksista johtoelimissä.

Liiton hallituksen edellisessä kokouksessa vahvistettiin compakin SM-kilpailut pidettäviksi 22.-23. elokuuta, mutta järjestävä seura on vetäytynyt hankkeesta.

Lajijaosto hyväksyi sen sijaan Jakobstads Skytteföreningin anoman SM-kilpailuanomuksen, jonka mukaan rata-ammuntalaji compakin SM-kisat järjestetään 18.-19. elokuuta.

Ampumaurheiluliiton hallitus päätti tammikuun kokouksessaan, että kaikki valmennuksen katkolla olevat tehtävät laitetaan avoimeen hakuun kesäkuussa. Ensimmäisenä nimetään valmennuksen johtaja, jotta tämä voi vaikuttaa muun valmennusorganisaation nimeämiseen.

Valmennuksen johtaja nimetään elokuun 12. päivänä, ja valmentajien nimet päätetään 9. syyskuuta.

Suomen hallitukselta saatiin 4. toukokuuta koronavirukseen liittyviin rajoituksiin linjaus, jonka mukaan kilpailutoiminta on mahdollista käynnistää erityisjärjestelyin 1. kesäkuuta alkaen. Lajijaostot ovat valmistelleet lajikohtaisia yksityiskohtaisia ohjeita ampumaurheilun kilpailutoimintaan. Tarkempaa ohjeistusta seuroille on luvassa ensi viikon aikana.

Lähde: Suomen Ampumaurheiluliitto