Lauantain päätökset Ruotsin raviskandaalissa tehtiin ”alle viidessä sekunnissa” – suomalaisohjastaja ajamaan kohutallin hevosia
Kuva: Getty Images
Ruotsia lauantaina ja sunnuntain ravistellut raviskandaali on kirvoittanut lukuisia todella kipakoita kommentteja. V75-ravien lämmittelyssä niin paikan päällä kuin tv-kuvasta nähdyt rajut piiskaniskut hevoseen eivät ole jättäneet paljon selittelyille sijaa.
Yksi keskeinen hahmo Alessandro Gocciadoron tallin hevosta Zarina Bitä koskeneen tapauksen tiimoilla oli mies, jolla ei ollut asian kanssa sinällään mitään tekemistä – Björn Goop, jonka oli määrä ohjastaa hevosta varsinaisessa lähdössä. Zarina Bin vetämiseen kisasta Goopilla oli kuitenkin osuutensa.
Goop ei ollut lämmittelyssä paikalla, mutta näki heti tapahtuneen jälkeen kuvaa tv:stä.
– Otin ensin etäisyyttä ja kävelin suorinta tietä talleille, jossa hevonen oli – minusta hevonen ei voi eikä saa startata tuollaisen käsittelyn jälkeen, se tarvitsi lepoa ja palautumista, jotta sen ei tarvitse koskaan enää kokea samanlaista, Goop sanoi Aftonbladetille.
– Rataeläinlääkäri oli tullut juuri ennen minua, teimme päätöksen heti yhdessä maalituomariston kanssa ilman eriäviä mielipiteitä, eikä se vienyt edes viittä sekuntia.
Goop on ollut yhteydessä Gocciadoroon ja myös tämän vaimoon. Hän sanoo toistaiseksi pidättäytyvänsä tallin hevosten ohjastamisesta, mutta toteaa lopullisten päätösten ajan olevan myöhemmin. Tätä kautta episodi saa myös suomalaisen sivujuonteen. Ensi lauantaina Åbyssa ajettavissa V75-lähdöissä mukana olevia kahta Gocciadoron valmentamaa hevosta ohjastaa nimittäin Hannu Torvinen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HS: Kalle Palander täräytti suorat sanat Lindsey Vonnin vammasta – totuus saattoikin olla jotain muuta
- Milanon olympia-areenan jää herättää kysymysmerkkejä
- Mitä ihmettä? – Norjan maajoukkueen välinevarastoon murtauduttu
- Suvi Minkkinen kohtasi yllättävän haasteen Italiassa
- Lisää ongelmia olympialaisissa – järjestäjillä edessä muutostyö
- IS: Kalle Rovanperän isä myönsi rikoksen – ”pikkujutusta” tuli iso rangaistus
- Ruotsin hiihtomaajoukkue päätyi radikaaliin ratkaisuun Milanossa!
- Norjassa ei ymmärretä tätä – ”Minun mielestä täyttä hölynpölyä”
- Karu totuus paljastui TV-kuvista – uskomaton ME-tulos hylättiin!
- Suvi Minkkinen täräytti tuloistaan Iltalehdelle: ”Minähän tienaan tuon tuplana”
- Shokkitieto: Norjalaistähti ulos olympialaisista
- Suvi Minkkinen täräytti tuloistaan Iltalehdelle: ”Minähän tienaan tuon tuplana”
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- Yle teki kovan päätöksen Kaisa Mäkäräisestä
- IL: Matti Heikkinen sai sisäpiiritietoa Norjasta: ”Yritin kertoa Iivolle”
- IS: Kaisa Mäkäräiseltä mykistävä arvio Suvi Minkkisestä – yksi ominaisuus erottaa hänet jopa omasta urasta
- Sami Jauhojärvi pudotti pommiarvion suomalaishiihdosta: ”Tulee katkeama nyt”
- Ylen asiantuntija ampui alas väitteet Ristomatti Hakolasta: ”Niin ei tule käymään”
- Tästä syystä Yle ei lähetä Kaisa Mäkäräistä olympialaisiin
- Frida Karlsson kuljeskeli olympiahotellissa alasti pelkässä pyyhkeessä: ”Se oli hauskaa”