Liigaseuran uusi päävalmentaja on tiedossa – ”Lähdetään viemään joukkuetta kohti uutta aikaa”
Kuva: Juha Tamminen
Salibandyliigan Jyväskylän Happee on valinnut uudeksi päävalmentajakseen Tero Kotilaisen.
Seura kertoo tehneensä Kotilaisen kanssa kaksivuotisen sopimuksen.
Kotilaisen valmennusryhmään kuuluvat ensi kaudella apuvalmentaja Olli Honka, maalivahtivalmentaja Ville Puro ja fysiikkavalmentaja Josh Vandeweerd.
Happeeta luotsannut Mikko Lehto ilmoitti keväällä jättävänsä pestin. Hän toimi Happeen pääkäskijänä kolmen kauden ajan. Lehto saattaa jatkaa seurassa muissa tehtävissä.
Kotilainen on kuulunut Happeen valmennusryhmään kaudesta 2016-17 lähtien. Mies on toiminut tänä aikana myös seuran valmennuspäällikkönä, ja hän jatkaa tässäkin tehtävässä päävalmentajapestistä huolimatta.
– Kova on motivaatio aloittaa hommat päävalmentajana. Tietysti on kunnia saada jatkaa viimeiset kaksi kautta päävalmentajana toimineen Lehdon Mikon hienoa työtä. Mikko on tehnyt uskomattoman monta vuotta hommia ensin pelaajana ja heti perään vielä valmentajana Happeessa. Viimeiset kaksi kautta hänen kanssaan oli hienoa ja opettavaista aikaa itselle valmentajana. Mutta nyt lähdetään viemään joukkuetta kohti uutta aikaa. Koen, että minulla on paljon annettavaa juuri tähän hetkeen sekä seuralle että joukkueelle päävalmentajana, Kotilainen sanoo seuran verkkosivuilla.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Talviurheilun yhdysvaltalaislegenda päättää kilpauransa
- Harri Heliövaara loisti paineen alla – voiton päässä finaalista
- Aleksandr Bolshunov räväytti – syyttää olympialaisia syrjinnästä
- Näin Donald Trump kommentoi Iranin osallistumista jalkapallon MM-kisoihin
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Kiusallista! FIFA-pomon rauhanele meni pahasti pieleen
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan