”Meidänkin äänemme ansaitsee tulla kuulluksi” – vetoava avoin kirje tennistähdelle WTA-listan sijalta 620.
Miesten tenniksen kärkikolmikko Novak Djokovic, Rafael Nadal ja Roger Federer ovat olleet aktiivisesti hakemassa tukea kisajärjestäjiltä ja TOP100-pelaajilta alemmilla rankingsijoilla olevien pelaajien auttamiseksi koronkriisin aiheuttamassa ahdingossa.
Kolmikon ajatuksena on ollut kerätä parhaiten ansaitsevilta pelaajilta kultakin tietty summa käänteisesti rankingsijoitukseen verrattuna. Hanke on herättänyt myös arvostelua ja äänekkäin on ollut pitkään ATP-listan kärkikymmenikköön kuulunut Dominic Thiem.
– Käytän rahojani mieluummin ihmisiin tai järjestöihin, jotka niitä todella tarvitsevat, Thiem on julistanut.
Nyt Thiem on saanut kuitenkin takaisin vastapalloon. 21-vuotias algerialainen Ines Ibbou, joka on naisten WTA-listalla sijalla 620. lähetti avoimen kirjeen ja videon Thiemille syyttäen tätä siitä, ettei hän tunne ”ynnä muuta” -sijoilla olevien vaikeaa tilannetta, eikä kunnioita näitä lainkaan.
– Rakas Dominic, toisin kuin sinä, monet jakavat minun todellisuuteni. Eikä kukaan ole pyytänyt sinulta mitään. Aloite tuli anteliailta pelaajilta, joilla on myötäelämisen kyky ja tyyliä. Nämä pelaajat levittävät solidaarisuutta ja etsivät ratkaisuja muuttaakseen jotain. Mestareita joka tavalla, Innes kertoi videolla.
Algerialainen kertoi raskaista ajoista urallaan, ongelmistaan ja suurista uhrauksistaan urheilun eteen. Ibbou jakaa kohtalonsa satojen ja taas satojen pelaajien kanssa.
– Meidänkin äänemme ansaitsee tulla kuulluksi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vaimonsa kuolemasta tuomitulta urheilijalta vahva ulostulo – ”on aika”
- Suekin avaus repi rivit – urheilijat nousivat vastarintaan
- Aleksi Valavuoren kielitaito hämmästyttää – video leviää
- MM-kisat mullistuvat – legendaarinen laji siirtyy sivuun
- Antti Tuiskun hiihtoprojekti jatkuu – näillä eduilla houkutellaan uusia urheilijoita
- GP: Sami Välimäki yllättyi täysin – käytti kiellettyä laitetta
- Timanttiliiga 2026: TV, aikataulu, kisakalenteri, suomalaiset
- Lotta Harala paljasti suunnitelmansa – ”tässä kuussa lähden kuukaudeksi…”
- Asiantuntija latasi hurjan arvion 17-vuotiaasta superlupauksesta – ”Viisi vuotta edellä muita”
- Ylen urheilutoimittajan sinkkuajat ohi – kuva julki: ”Ison Könsikkään kainalossa”
- Suuri suru – Ristomatti Hakolalta riipaiseva päivitys
- Ilkka Herolan kilpakumppani: Vakava loukkaantuminen
- Seiska: Annimari Korte: valtava riita etenemässä oikeuteen
- Jessie Diggins jätti ladut – nyt arki näyttää tältä
- Ylen urheilutoimittajan sinkkuajat ohi – kuva julki: ”Ison Könsikkään kainalossa”
- Enni Mälkönen julkaisi lomakuvat – fanit ihastuivat
- Ex-olympiaurheilija etsintäkuulutettu – syytetään rajusta rikoksesta!
- Yleisurheilutähti sai pysäyttävän diagnoosin – yllättävä asia paljasti
- Se on siinä! – uusi maailmanennätys
- Harvinainen julkaisu – Eduard Hallberg esitteli rakkaansa hellyyttävällä kuvalla