”Meillä olisi pitänyt olla jump-off” – seivästähtien puutarhakisa päättyi ratkaisemattomaan

Kansainvälisen yleisurheiluliiton tukema sunnuntaina seiväshyppytähtien ”puutarhakilpailu” päättyi lopulta ilman voittajaa. Armand Duplantis, Renaud Lavillenie ja Sam Kendricks hyppäsivät seivästä kukin omassa puutarhassaan varsin mielenkiintoisin säännöin.
Kyse ei ollut siitä, kuka ylittää korkeimmalla keikkuneen riman. Rima oli asetettu tasan viiteen metriin ja kisassa käytiin kaksi 15 minuutin ”puoliaikaa”, joiden välissä oli viiden minuutin tauko ja onnistuneiden hyppyjen määrä laskettiin.
”Peliajan” ollessa täysi Duplantis ja Lavillenie jakoivat kärkipaikkaa 36 onnistuneella suorituksella kummankin epäonnistuttua kerran Kendricksin jäätyä 26 onnistuneeseen hyppyyn. Kisan säännöissä ei oltu huomioitu tasatuloksen mahdollisuutta, joten voitto meni jakoon.
Ruotsalaishyppääjä Duplantis olisi ollut halukas jatkamaan ratkaisuun saakka, mutta ei saanut vastakaikua toiveelleen.
– Ei, en halua jatkaa. Olen ihan loppu, enkä halua ottaa mitään riskejä, Lavillenie totesi SVT Sportin mukaan.
Tähän oli tyytyminen.
– Meillä olisi pitänyt olla jump-off, Duplantis kuittasi.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Senni Salminen puhui Ylelle suhteestaan tämän miehen kanssa
- Silja Kosonen katsoi Ylen jutun itsestään – lausui saman tien suorat sanat: ”Huh huh”
- Voi ei: Suomen olympiasensaatiosta saatiin shokkiuutinen
- Maailman toiseksi paras – nyt jysähti hurja suomalainen yleisurheilutulos
- Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- MTV:n yleisurheilulähetys sai dramaattisen alun – yksi olikin poissa
- Suomalaiselta korkeushyppääjältä hurja tulos – mykistävää ylivoimaa
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Tätä on toivottu: Kerttu Niskaselle loistavia uutisia
- IL:lle täräytettiin skandaalinkäryinen väite Silja Kososen kilpakumppaneista
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- Lotta Harala avautui – kärsii kiusallisesta intiimiongelmasta
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Kaisa Mäkäräinen astui esiin hädän hetkellä – näin nainen kommentoi
- Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi