Norjan mäkihypyn budjettia leikataan rajusti – ”käännämme nyt kaikki kivet”
Kuva: Getty Images
Norjan mäkihyppymaajoukkueelle on miettimistä tulevan kauden osalta maan hiihtoliiton leikattua mäkihypyn budjettia rajulla kädellä. Ennakkoon pelättiin jopa 30 prosentin leikkausta ja lähellä sitä on myös karu totuus: 31 miljoonan kruunun budjetti putoaa 24 miljoonaan eli reiluun kahteen miljoonaan euroon.
Norjan mäkihypyn urheilujohtaja Clas Brede Bråthenin mukaan jotain on keksittävä, jotta toimintaan ei tarvitse tehdä kohtalokkaita seurauksia.
– Käännämme uusia kiviä, ja käännämme kiviä, joita olemme kääntäneet ennenkin. On kuitenkin selvää, että tällä tulee olemaan vaikutuksia kokonaisuuteen, Bråthen sanoi Verdens Gangille.
Bråthen painotti kuitenkin sitä, että leikkaukset eivät näy suoraan hyppääjien lompakossa. Norjan hiihtoliitto NSF ei maksa hyppääjille korvausta, vaan tulot perustuvat FIS:n kilpailujen palkintorahoihin.
– Palkintorahoista on keskusteltu FIS:n kanssa. Ne ovat viimeinen asia, jota haluamme lähteä leikkaamaan. Urheilijoissa on meidän arvomme, emmekä voi viedä heiltä elantoa. Siinä olisi kyse klassisesta esimerkistä, jossa istuisimme sahaamassa omaa oksaamme, Bråthen tähdensi.
Mäkihyppyjoukkueen kokoa sen sijaan saatetaan hyvin supistaa. Päävalmentaja Alexander Stöckl on julkaisemassa kauden 2020-21 joukkueensa kesäkuun alussa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Selostajalegenda latasi suorat sanat Oliver Helanderista – ”Kyllä kannattaa…”
- Suomalaiselle karu EM-käänne – finaalipaikka karkasi viimeisellä heitolla
- Suomalaiselle karu kohtalo EM-kisoissa – ”Ei ehkä kaikkein mieluisin rooli”
- Suomalainen paljasti kiusallisen ongelman – silti ennätys EM-kisoissa
- EM-kisat tänään 15.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- Nooralotta Neziri teki yllättävän paluun – taustalla synkkä loukkaantumiskierre
- Suomalaisjuoksija joutui vetäytymään EM-kisoista – syynä jalkavaiva
- Ilona Monosen kilpasisko raivostui täysin – nyt hän pyörtää puheensa
- Nuori suomalainen raivasi tiensä EM-finaaliin – sunnuntaina odottaa huima haaste
- Silja Kosonen lähetti kriitikoille terveiset – juontajat yllättyivät täysin
- EM-kisat tänään 15.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- EM-kisat tänään 14.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- Hiihtomaajoukkueen päävalmentajana toiminut Teemu Pasanen: uusi työ!
- IL: Wilma Heltelä kertoo erikoisesta tilanteesta – mitali vietiin pois
- Yle: Kova päätös keskellä EM-kisoja – Ilona Mononen kertoo ratkaisustaan
- Silja Kosonen lähetti kriitikoille terveiset – juontajat yllättyivät täysin
- IL: Veera Selänne teki kipeän ratkaisun – Teemu Selänne: ”Se oli viimeinen niitti”
- Ilona Monosen kilpasisko raivostui täysin – nyt hän pyörtää puheensa
- Suomalaisjuoksija joutui vetäytymään EM-kisoista – syynä jalkavaiva
- Nooralotta Neziri teki yllättävän paluun – taustalla synkkä loukkaantumiskierre