Nyrkkeilyn legendaarinen turnaus siirtyy – Järjestäjät haluavat suojella mainettaan
Kuva: Getty Images
41. nyrkkeilyn kansainvälinen Tammer Turnaus siirtyy vuodella Covid-19 koronaviruspandemian aiheuttamien rajoitustoimenpiteiden vuoksi. Turnaus siirtyy vuoden 2020 lokakuulta olympiavuoden 2021 marraskuulle.
Korkeatasoisen turnauksen järjestäminen lokakuussa olisi voinut olla mahdollista, mutta niin urheilullisesta kuin järjestelyiden tasosta olisi väistämättä jouduttu tinkimään. Siirtopäätös päätettiin tehdä jo nyt, jolloin katse voidaan hyvissä ajoin siirtää ensi vuoden tapahtumaan.
– Tampereen maine nyrkkeilykilpailujen järjestäjänä on maailmalla korkea ja haluamme varmistaa, ettei tähän tule säröjä. Tuota mainetta olemme rakentaneet vuosikymmeniä ja niin osallistuvien joukkueiden, yhteistyökumppaneiden kuin yleisön on voitava luottaa siihen, mitä Tammer Turnaus heille tarjoaa, toteaa turnauksen pääsihteeri Aarno Laukkanen.
Turnauksen järjestäjä Tampereen Voimailuseura on Suomen suurin nyrkkeilyseura. Puheenjohtaja Aarno Laukkanen kertoo siirtämisen osasyyksi myös seuran vastuun paikallisena liikuttajana. TVS liikuttaa vuositasolla noin 700 pirkanmaalaista, mikä on olympiatyylin nyrkkeilyssä todella merkittävä luku.
Kansainvälisen Tammer Turnauksen merkitys Suomen menestyneimmälle nyrkkeilyseuralle on suuriVuodesta 1977 alkaen järjestetty Tammer Turnaus siirretään historian ensimmäistä kertaa muusta syystä kuin Tampereella vuosina 1981, 1993 ja 2000 järjestettyjen arvokilpailujen vuoksi.
– Urheiluseurat painivat kovien haasteiden kanssa tänä vuonna. Vastuullisena toimijana meidän tulee varmistaa, että niin kilpaurheilun kuin lasten ja nuorten sekä aikuisten harrasteliikunnan mahdollisuudet alueellamme säilyvät, kertoo Laukkanen.
Turnauksen kumppaneista valtaosa on paikallisia yrittäjiä ja kilpailujärjestelyistä vastaa noin 150 vapaaehtoista talkoolaista.
– On selvää, että myös yrityskumppaneillamme on meneillään poikkeuksellisen haasteellinen vuosi. Tässä kohdin katsoimme, ettemme lähde esittämään turnauskumppanuutta etenkään, jos sen laatu ei ole sellaisella tasolla, mitä olemme aiemmin tarjonneet. Turnaus on tunnetuin tuotteemme ja luonnollisesti myös iso osa seuran budjettia, mutta ei tapahtuman peruminen seuratoimintaa kaada vaan suuntaa kaikki resurssimme yhä tiiviimmin toiminnan jatkuvuuden kehittämiseen ja turvaamiseen, Laukkanen lupaa.
Lähde: Tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!