Takaisin baseballkentille, mutta yhtä tärkeää puuttuu – kuka puolustaisi maskotteja?
Baseballin ammattilaisliiga MLB on rakentamassa ohjeistustaan ottelutapahtumien jatkolle koronatilanteessa. Erilaisia rajoituksia on voimassa monenlaisia ja ne uhkaavat nyt karvaisimpia ja hauskimpia pelin osatekijöitä – etenkin baseball-kulttuuriin elimellisesti kuuluvia maskotteja.
Taiwanissa ja Etelä-Koreassa, jossa baseball-sarjoja jo jatketaan maskotit ovat mukana ottelutapahtumissa, mutta MLB:ssa saattaa olla toisin.
– Jokaisen maskotin pitäisi olla ehdottomasti paikalla, sillä niillä on kyky yhdistää ihmisiä ja levittää hyvää tuulta, maskottiguru Dave Raymond sanoo Japan Timesin mukaan.
Itsekin maskotin ”sisällä” ollut Raymond on sittemmin siirtynyt maskottikonsultiksi ja ihmettelee ääneen miten ottelun voi yleensä järjestää ilman maskottia.
– Ei minua tarvitse tästä vakuuttaa. Päättäjät eivät vain tunnu tajuavan tätä yksinkertaista totuutta, Raymond viittaa maskottien elimellisen tärkeään osaan ottelutapahtumaa.
– En tiedä ketään, joka olisi ostanut kausikortin nähdäkseen mailapojan, mutta maskottien suhteen voidaan puhua isosta luvusta. Menettäisimme yhden elementin, joka tuo ihmiset yhteen muutenkin kuin tilastonörttien kautta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Maria Huntington: Suuri suru
- Uutinen Jutta Leerdamin ja Jake Paulin erosta levisi – nyt tuli vastaus
- Järkyttävä käänne: Valmentaja kuvasi 17-vuotiasta tyttöä salaa – saa jatkaa
- Vaimonsa kuolemasta tuomitulta urheilijalta vahva ulostulo – ”on aika”
- Suekin avaus repi rivit – urheilijat nousivat vastarintaan
- Aleksi Valavuoren kielitaito hämmästyttää – video leviää
- MM-kisat mullistuvat – legendaarinen laji siirtyy sivuun
- Antti Tuiskun hiihtoprojekti jatkuu – näillä eduilla houkutellaan uusia urheilijoita
- GP: Sami Välimäki yllättyi täysin – käytti kiellettyä laitetta
- Timanttiliiga 2026: TV, aikataulu, kisakalenteri, suomalaiset
- Seiska: Annimari Korte: valtava riita etenemässä oikeuteen
- Ilkka Herolan kilpakumppani: Vakava loukkaantuminen
- Antti Tuiskun hiihtoprojekti jatkuu – näillä eduilla houkutellaan uusia urheilijoita
- Vaimonsa kuolemasta tuomitulta urheilijalta vahva ulostulo – ”on aika”
- Suuri suru – Ristomatti Hakolalta riipaiseva päivitys
- GP: Sami Välimäki yllättyi täysin – käytti kiellettyä laitetta
- Ylen urheilutoimittajan sinkkuajat ohi – kuva julki: ”Ison Könsikkään kainalossa”
- Aleksi Valavuoren kielitaito hämmästyttää – video leviää
- Enni Mälkönen julkaisi lomakuvat – fanit ihastuivat
- Suekin avaus repi rivit – urheilijat nousivat vastarintaan