Suomen maajoukkuehiihtäjä Laura Mononen on päättänyt jatkaa hiihtouraansa.

– Itselläni on taustalla jo aika monta treenivuotta, ja minun pitää miettiä aika tarkasti, että teen järkeviä asioita. Kun harjoitusvuosia ei ole taustalla monta, voi pelkkä määräkin nostaa seuraavalle tasolle, 35-vuotias Mononen kertoo Hämeen Sanomien haastattelussa.

– Omalla kohdallani treenien pitää olla tarpeeksi laadukkaita, ja rytmityksen pitää olla kunnossa, jotta myös palaudun kovemmista jaksoista. Kuormituksen pitää olla oikeaa, ettei tule sairastumisia tai vammoja. Se on olennaista.

Mononen on sijoittunut maailmancupin henkilökohtaisissa kisoissa parhaimmillaan viidenneksi. Lahden 2017 MM-kisoissa hän sijoitti Suomen viestijoukkueen kanssa kolmanneksi.