Vain neljä vuotta sitten entinen San Francisco 49ersin tähtipelaaja Colin Kaepernick aiheutti vähintäänkin kansallisen sensaation polvistumalla NFL-ottelun alla USA:n kansallislaulun soidessa. Kaepernick tuomittiin tuolloin varsin laajalti kansallislaulun häpäisemisestä, mutta mielipiteet ovat muuttuneet radikaalisti.

Toukokuussa alkaneiden Black Lives Matter -protestien myötä ymmärrys Kaepernickia kohtaankin on kasvanut huimasti. Tuoreen Yahoo Newsin / YouGov:n mielipidekyselyn mukaan jo peräti 52 prosenttia yhdysvaltalaisista hyväksyy polvistumisen kansallislaulun soidessa.

Alkuperäisen mielenilmaisun aikaan tehdyssä vastaavassa kyselyssä Kaepernickin teon hyväksyi vain 28 prosenttia vastaajista. Jo vuonna 2018 luku oli noussut 35 prosenttiin, mutta otti nyt ison hyppäyksen ylöspäin.

USA:n presidentti Donald Trump on propagoinut vahvasti asiaa vastaan ja hänen äänestäjikseen ilmoittautuneista vain 20 prosenttia äänesti puolesta. Sen sijaan demokraattien äänestäjistä peräti 77 prosenttia on myönteisellä kannalla. Enemmistö tummaihoisista ja latinotaustaisista on myös asian puolesta ja USA:n valkoisesta väestöstäkin kaikkiaan 47 prosenttia.

Kysely tehtiin toukokuun lopulla ja arvioiden mukaan kannat ovat sen jälkeen ehtineet kääntyä vielä vahvemmin Kaepernickin aloittamaan ”liikkee”n puolelle.