Lehtimäen Jyskeen Janette Lepistö heitti Seinäjoen Korona Gamesissa uransa toiseksi parhaan kilpailun. Hän oli naisten keihäskilpailussa toinen tuloksella 55,65. Sitä paremmin hän on koskaan heittänyt vain reilu viikko sitten Kuortaneella, jossa hän sivalsi ennätyksensä 57,78.

Seinäjoen kilpailun voitti Latvian Lina Muze, joka heitti tasan 60 metriä.

– Pidempää heittoa tavoittelin nytkin, mutta tekniikassa oli samaa virhettä mitä oli joskus aiemmin. Tulin jostain syystä taas aika lähelle viivaa heittämään, Lepistö kertaili.

Lepistön paras heitto syntyi toisella kierroksella. Kilpailun viimeisistä heitoista vei tehoa viıdennellä kierroksella kyynärpäässä tuntunut kipu. Lepistö heitti kuitenkin myös kuudennen heittonsa.

– Se sattui hetken, mutta ei se mikään uusi juttu ole. Se on vähän vaivannut, Lepistö sanoi.

Lepistö, 26, on avannut kauden vahvasti. Kesän molemmissa kilpailuissa keihäs on lentänyt tuntuvasti pidemmälle kuin uran aiemmissa kilpailussa. Vielä viime kesän jälkeen oma ennätys oli 54,11.

– Kunto on kyllä hyvä, Lepistö tuumi.

Lahden Ahkeran Jenni Kangas oli Seinäjoella kolmas tuloksella 52,07 ja Soinin Sisun Jelena Jaakkola neljäs 52 metriä kantaneella heitolla.

Lähde: Urheiluliitto