Koronavirus siirsi Tokion kisoja, mutta suomalaisurheilijan harjoitteluun se ei vaikuttanut: ”Sain kerhohuoneen käyttööni”
Kuva: Getty Images
Kesältä on lupaa odottaa hyvää tulostasoa, arvioi Lohjalla Harjun urheilukeskuksessa kilpailukautensa avannut ratakelauksen kotimainen kärkinimi Toni Piispanen.
Hän urakoi hellessäässä 100 metrin alkuerät ja finaalin sekä 200 metriä. Ajat pehmeällä radalla ja pääosin vastatuuleen kelatuissa kilpailuissa eivät nousseet ennätystasolle, mutta niitä ei vielä tavoiteltukaan.
– Noihin aikoihin voi olla tyytyväinen näissä oloissa ja kesän ensimmäisessä kilpailussa. Tästä on hyvä pohja mistä aletaan kiristää, kertoi Piispanen. Hän kelasi 100 metriä 21,41 ja 20,87 sekä 200 metriä 40,19.
Koronaepidemia siirsi Tokion paralympiakisoja vuodella, mutta Espoon Tapioita edustavan Piispasen harjoitteluun se ei juuri vaikuttunut.
– Sain kerhohuoneen käyttööni kerrostalossa, jossa asun. Minulla oli siellä rullat ja voimailunurkka. Pystyin harjoittelemaan normaalisti ja vähän kokeiltiinkin joitakin uusia asioita, Piispanen sanoo.
Luokassa 51 kilpaileva Piispanen kirkasti viime syksyn MM-kilpailuissa Dubaissa toissavuoden 100 metrin MM-hopean kullaksi ennätyksellään 20,33 ja oli 200 metrillä toinen.
– Perustaso on nyt kovempi, kuin se oli MM-kilpailujen aikaan. Oma ennätys 100 metrillä on kauden minimitavoite, Piispanen sanoo.
Lähde: Urheiluliitto
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Maria Huntington: Suuri suru
- Uutinen Jutta Leerdamin ja Jake Paulin erosta levisi – nyt tuli vastaus
- Järkyttävä käänne: Valmentaja kuvasi 17-vuotiasta tyttöä salaa – saa jatkaa
- Vaimonsa kuolemasta tuomitulta urheilijalta vahva ulostulo – ”on aika”
- Suekin avaus repi rivit – urheilijat nousivat vastarintaan
- Aleksi Valavuoren kielitaito hämmästyttää – video leviää
- MM-kisat mullistuvat – legendaarinen laji siirtyy sivuun
- Antti Tuiskun hiihtoprojekti jatkuu – näillä eduilla houkutellaan uusia urheilijoita
- GP: Sami Välimäki yllättyi täysin – käytti kiellettyä laitetta
- Timanttiliiga 2026: TV, aikataulu, kisakalenteri, suomalaiset
- Seiska: Annimari Korte: valtava riita etenemässä oikeuteen
- Ilkka Herolan kilpakumppani: Vakava loukkaantuminen
- Antti Tuiskun hiihtoprojekti jatkuu – näillä eduilla houkutellaan uusia urheilijoita
- Vaimonsa kuolemasta tuomitulta urheilijalta vahva ulostulo – ”on aika”
- Suuri suru – Ristomatti Hakolalta riipaiseva päivitys
- GP: Sami Välimäki yllättyi täysin – käytti kiellettyä laitetta
- Ylen urheilutoimittajan sinkkuajat ohi – kuva julki: ”Ison Könsikkään kainalossa”
- Aleksi Valavuoren kielitaito hämmästyttää – video leviää
- Enni Mälkönen julkaisi lomakuvat – fanit ihastuivat
- Suekin avaus repi rivit – urheilijat nousivat vastarintaan