Guillermo Perez-Roldanin nimi muistuu mieleen monelle tennistä seuraavalle edelleen. 1990-luvun alussa maailman parhaisiin pelaajiin kuulunut Perez-Roldan vetäytyi kentiltä kuitenkin vain 23-vuotiaana. Nyt 50-vuotiaana hän kertoo viimein karmeat taustat: hänellä oli suorastaan sadistinen valmentajaisä.

Parhaimmilaan STP-listan sijalla 13. ollut Perez-Roldan kertoo LaNacion-lehden haastattelussa suorastaan uskomattomia tarinoita siitä, miten isä häntä kohteli etenkin nuorempana.

– Tappion jälkeen hän löi minua nyrkillä naamaan, työnsi pääni kylpyammeeseen, sitoi minut sänkyyn ja piiskasi minua vyöllä, koska en liikkunut kentällä tarpeeksi hyvin, Perez-Roldan muisteli.

Fyysinen kuritus ei jäänyt kuitenkaan ainoaksi isän synniksi.

– Hän ryösti minulta neljä tai viisi miljoonaan dollaria. Kaikki minkä ansaitsin, katosi. Äitini ja hän olivat nostaneet kaikki rahani, argentiinalainen kertoi ja sanoi saaneensa asian tietoonsa vasta paljon myöhemmin.

Myös uran loppumisessa ennen aikojaan isällä oli osuutensa, joskin epäsuorasti.

– Vuonna 1993 olimme Genovassa. Minulla ei ollut peliä, joten olin katsomassa muiden pelaamista. Palatessani näin kahden miehen hakkaavan isääni rautatieasemalla. Menin väliin, loukkasin itseni ja jouduin läpikäymään monta leikkausta.

Isä kieltäytyi lehden haastattelusta – eikä ihme. Perez-Roldan ei kuitenkaan kanna isälleen loputonta kaunaa.

– Toivon että lähennymme toisiamme vielä jonain päivänä. Loppujen lopuksi hän on isäni.