Paremmat pisteet kuin kaikissa viime kesän kisoissaan! – Suomalaisottelija kauden kotimaiseen kärkitulokseen
Kuva: Juha Tamminen
Kymmenottelija Juuso Hassi kokosi Lappajärvellä yhteispisteet 7346, mikä on kauden kotimainen kärkitulos.
Hassi otteli paremmat pisteet kuin kaikissa viime kesän neljässä kymmenottelussaan. Minkään lajin ennätystään hän ei parantanut, muttei yhdessäkään lajissa pahoin epäonnistunutkaan. Päätöslajissa 1500 metrillä hän juoksi parhaan tuloksensa kolmeen vuoteen ajalla 4.46,77.
Hassi on jo seitsemän vuotta peräkkäin voittanut Kalevan kisojen kymmenottelussa joko kultaisen tai hopeisen mitalin ja aikoo jatkaa sarjaansa tänä kesänä Turussa-
Toiseksi otellut Tarmo Savola paransi ennätystään 659 pistettä 6799:ään. Samalla 400 metrin ennätys parani toista sekuntia 51,19:ään ja 110 metrin aitajuoksu sujui 0,86 sekuntia nopeammin kuin aiemmin. Kuulantyönnön ennätystään hän paransi toista metriä ja kiekonheiton ennätystään yli kahdeksan metriä.
Tarmon isoveli Elmo Savola, hallitseva Suomen mestari, osallistui vain neljään lajiin voittaen kaikki heittolajit tuloksin 13,75, 43,09 ja 62,98 sekä hypäten korkeutta pikkuveljensä kanssa saman tuloksen 195.
Lähde: Urheiluliiton tiedote
LUE MYÖS:
- Hiihtomaailmassa leviää shokkihuhu Iivo Niskasesta – Jasmi Joensuu ihmeissään
- IS: Nooralotta Neziri kertoi loistavia uutisia
- Perttu Hyvärinen koki rajun kohtalon olympiakaudella – näin mies kommentoi Ylelle
- Kaikki meni pieleen: Krista Pärmäkoskelta melkoinen päivitys
- Venäjän hiihtotähti ylisti Johannes Kläboa – seuraukset olivat karut
- Lauri Vuorisen temppu puhuttaa Ruotsissa
- Kerttu Niskanen ei lähtenyt valehtelemaan – myönsi karun totuuden tilanteestaan
- Korkki auki – Sonja Leinamo riehaantui Ruotsissa
- Kunnon tulos penkistä: Saga Anderssonilta iloinen salipäivitys
- Lotta Haralan ex-rakas Matias Myttynen jätti Suomen taakseen – tämän hän halusi nyt sanoa
- Kunnon tulos penkistä: Saga Anderssonilta iloinen salipäivitys
- Suvi Minkkinen myönsi suoraan totuuden Kaisa Mäkäräisestä: ”Kyllä se vähän ärsyttää”
- Shokkiuutinen julki – Johannes Kläbo vaikeni
- Lauri Vuorisen temppu puhuttaa Ruotsissa
- Kerttu Niskanen ei lähtenyt valehtelemaan – myönsi karun totuuden tilanteestaan
- Sami Jauhojärvi lausui brutaalin totuutensa Iivo Niskasesta
- Korkki auki – Sonja Leinamo riehaantui Ruotsissa
- Norjalaisasiantuntija joutui syömään sanansa Sonja Leinamosta
- Ville Nousiainen ei vaiennut – tämän hän halusi sanoa Pärmäkoskesta ja Niskasesta Ylelle
- Lotta Haralan ex-rakas Matias Myttynen jätti Suomen taakseen – tämän hän halusi nyt sanoa