Peräti 23:n venäläisurheilijan dopingepäilyt peiteltiin miljoonien lahjuksilla! – Ex-yleisurheilupomoa uhkaa jopa 10 vuoden vankeusrangaistus
Kuva: Getty Images
Kansainvälisen yleisurheiluliiton entistä puheenjohtajaa Lamine Diackia uhkaa jopa kymmenen vuoden vankeusrangaistus.
Senegalilaisia syytetään muun muassa lahjusten ottamisesta ja rahanpesusta. Diackinien väitetään peittelevän IAAF:ssa venäläisurheilijoiden dopingin käyttöä maksua vastaan.
87-vuotias Lamine oli yleisurheilun kattojärjestön puheenjohtaja vuosina 1999–2015.
IAAF:n eettinen komissio ja Maailman antidopingtoimisto Wada saivat selville, että venäläinen maratonjuoksija Lilija Shobuhova maksoi 600 000 euron lahjukset peittääkseen dopingkärynsä ennen Lontoon vuoden 2012 olympiakisoja.
Syyttäjien mukaan Lamine otti lahjuksia Venäjältä ja antoi maan harjoittaa valtiojohtoista dopingjärjestelmäänsä. Venäjän yleisurheiluliiton puheenjohtajana ja IAAF:n talousjohtajana toiminut Valentin Balahnitshev maksoi Diackille 1,5 miljoonaa euroa Macky Sallin kampanjaan, jolla tämä pyrki vuonna 2012 onnistuneesti Senegalin presidentiksi.
Yhteensä Diackin perheelle olisi annettu melkein 3,5 miljoonan euron lahjus. Diackin epäillään peitelleen peräti 23 venäläisen yleisurheilijan dopingepäilyt.
Diack on ollut kotiarestissa Pariisissa ennen oikeudenkäyntiä. Hän kiistää kaikki väärinkäytökset.
LUE MYÖS:
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ice Cage 8: Ottelijat ja tulokset
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa