Poikkeusolojen päättyminen tuli Suomessa voimaan tiistaina 16. kesäkuuta. Suuri osa Eurooppaa on yhä koronan kourissa. Yleisurheilun Euroopan tilasto kertoo sekin omasta näkökulmastaan, kuinka nopeasti Suomi selviytyi koronasta.

Suomen yleisurheilijoilla on Euroopan tilaston kärkitulos seitsemässä lajissa. Tällaista on viimeksi nähty 1920-1930-lukujen taitteessa Paavo Nurmen vielä jatkaessa urheilu-uraansa.

Suomen parhaan tuloksen kuuteen vuoteen hypännyt korkeushyppääjä Daniel Kosonen pitää hänkin hallussaan Euroopan kärkitulosta. 20 senttiä ennätystään parantanut Elina Lampela jakaa seiväshypyssä Euroopan kärkituloksen Wilma Murron kanssa.

17 suomalaista sijoittuu Euroopan tilastossa kärkikolmikkoon ja 40 suomalaista sijoittuu Euroopan tilastossa kärkikymmenikköön. Määrä olisi suurempikin, mutta maakohtainen kiintiö kussakin lajissa on rajattu kolmeen urheilijaan.

Yleisurheilu on Suomessa kansanliike. Tänäkin iltana kilpailukalenterissa on 27 yleisurheilukilpailua ympäri maan. Kaikki ne järjestetään vapaaehtoistyönä talkoovoimin.

Suomalaiset Euroopan tilastossa poikkeusolojen päättyessä 16.6, miehet:
1) Topi Raitanen HKV, 3000 m 7.52,89.
1) Oskari Mörö EsboIF, 200 m aj 23,24 (SE).
1) Daniel Kosonen TP, korkeus 221.
1) Kristian Pulli VU, pituus 827 (SE).
1) Juuso Hassi OrivPo, 10-ottelu 7346.
1) Suomi/JKU (Jesse Väyrynen, Elmo Lakka, Ilari Manninen, Viljami Kaasalainen), 4×100 m 40,45.
2) Joonas Rinne SaarijPu, 800 m 1.49,44.
2) Topi Raitanen HKV, 1500 m 3.42,27.
2) Ilari Manninen JKU, 200 m aj 23,38.
3) Elmo Lakka JKU, 110 m aj 13,76.
3) Elmo Lakka JKU, 200 m aj 23,63.
4) Joonas Rinne SaarijPu, 1500 m 3.42,20.
4) Aleksi Ojala UrjalU, 5000 m kävely 20.03,82.
5) Ville Lampinen KU-58, 800 m 1.50,53.
6) Tuomas Lehtonen LiePa, 400 m 47,98
6) Aaron Kangas KankaanpSL, moukari 77,09.
6) Toni Kuusela KuortKu, keihäs 80,14.
7) Tuukka Huuskola EsboIF, 150 m 15,53 (SE).
7) Tuukka Huuskola EsboIF, 200 m 21,05 (myötätuuleen).
9) Willem Kajander BorgåAk, 150 m 15,85.
9) Tommi Holttinen SomEsa, seiväs 535.
10) Jami Kinnunen ÄänekU, keihäs 79,12.

Naiset:
1) Wilma Murto SalVil, seiväs 445.
1) Elina Lampela OP, seiväs 445.
2) Johanna Peiponen RovanLa, 10000 m 34.09,22.
2) Annimari Korte HIFK, 100 m aj 12,84.
2) Nooralotta Neziri JKU, 200 m aj 26,65 (SE).
3) Annimari Korte JKU, 200 m aj 26,70.
5) Sini Lällä JKU, korkeus 183.
5) Krista Tervi KarhKa, moukari 71,93 (SE).
6) Inka Pöyry HIFK, 400 m 55,73.
6) Laura Manninen KU-58, 10000 m 34.34,39.
6) Sonja Stång KuivasjAu, 200 m aj 28,48.
7) Päivi Kauppinen HeJu, 10000 m 36.33,13.
7) Anni Siirtola HKV, 100 m aj 13,29 (myötätuuleen).
7) Heta Tuuri JKU, korkeus 181.
7) Saara Hakanen HKV, 3-loikka 12,63 (ilman tuulimittaria).
10) Sara Kuivisto BorgåAk, 400 m 56,04.
10) Milja Thureson TuTo, 400 m 56,04.
10) Tuuli Järvinen KeurKi, seiväs 385.

Lähde: Urheiluliitto