Suomen kaikkien aikojen menestynein kaksinpelaaja Jarkko Nieminen on monen suomalaisen tennispelaajan sekä urheilua seuraavien esikuva.

Vuonna 1981 syntynyt Nieminen ei montaa vuotta ole elämästään viettänyt ilman tennistä. Tavallaan ei ainoatakaan, sillä laji on ollut vahvasti perheessä mukana isän ja äidin myötä. Nieminen kertoo ensi kosketuksensa lajiin tulleen todella varhain.

– Itselläni leikkiminen ja monipuolinen liikkuminen olivat isossa osassa läpi lapsuuden. Luonnollisesti tennis oli yksi monista lajeista. Meiltä löytyi kotoa mailoja ja palloja, joten ikkunoita ja ovia vastaan tuli lyötyä todella paljon, hän kertoo Tennisliiton haastattelussa.

Nieminen ylsi Wimbledonissa parhaimmillaan kaksinpelissä kahdeksan parhaan joukkoon vuonna 2006. Suomalainen ylsi puolivälieriin urallansa myös Australian avoimissa (2008) ja US Openissa (2005). Nelinpelissä parhaat noteeraukset olivat US Openin puolivälierä (2008) ja Australian avointen välierä (2010). Grand Slam -saavutusten lisäksi Nieminen ylsi parhaimmillaan kaksinpelin ATP-listalla sijalle 13 ja palkintokaapissa on kaksi kaksinpelin turnausvoittoa, Auckland (2006) ja Sydney (2012). Nelinpelissä turnausvoittoja tuli yhteensä viisi, joista yhdessä parina oli Henri Kontinen (Kitzbühel, 2014). Kaikkinensa yhdessä maailman kilpailluimmassa lajissa oli maskulainen kauden lopun rankingissa sadan parhaan joukossa vuosina 2001-2014.

Lähde: Tennisliitto