”Viimeiset pari kiloa olivat todella vaikeita” – UFC-legenda pudotti painostaan hurjat 8 kiloa vain 22 tunnissa

Vuosi sitten pitkän vapaaottelu-uransa 42-vuotiaana päättänyt Chael Sonnen ehti lähes parinkymmenen vuoden urallaan kokea monenmoista. Yhden tapauksen Sonnen muistaa erityisesti, eikä siinä ollut kyse ottelusta, vaan siihen valmistautumisesta.
Kymmenisen vuotta sitten Sonnen sai yllättäen kyselyn mahdollisesta ottelusta pikavauhdilla. Asiassa ei ollut muuta ongelmaa kuin paino, jota hänellä oli reippaasti liikaa.
– Se oli vaikeimpia asioita, joita olen elämässäni joutunut tekemään. Kysely tuli lyhyellä varoitusajalla, olin matkalla salille kun minulta kysyttiin ’hei, voitko otella kolmen viikon päästä?’, Sonnen muistelee NFL-kommentaattori Pat McAfeen podcastissa.
– No, se tarkoitti, että punnitukseen olisi aikaa 20 päivää. Vastasin myöntävästi, mutta ensi töikseni salilla menin vaa’alle ja se näytti 16,5 kiloa liikaa.
Vielä päivää ennen punnitusta Sonnenilla oli melkoinen urakka edessä.
– Minun piti pudottaa kahdeksan kiloa 22 tunnissa. Tosin olin ihan täyteen tankattu ja erilaisilla keinoilla sitä hikoilee hyvin helposti, joten ei se ollut ehkä ihan niin kovaa kuin miltä kuulostaa, mutta viimeiset pari kiloa olivat todella vaikeita.
Sonnen selvitti lopulta punnituksen, mutta ei lähtenyt enää tarkentamaan mistä ottelusta oli kyse ja miten siinä kävi.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Täysi stoppi – Elina Lampela päätyi rajuun ratkaisuun
- Ampumahiihtoparille perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Laura Arffman meni salille Japanissa – yksityiskohta naisen ulkonäössä sai paikalliset reagoimaan heti
- Suomen ampumahiihtotähdeltä musertava päivitys – lääkärikäynti sai synkän käänteen
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Voit lähteä – IS: Lotta Haralan Matias-rakkaalle tyly viesti Japanissa
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla