”Voimme rakentaa lajimme uudestaan, mutta emme saa menetettyjä ihmishenkiä takaisin” – Nick Kyrgios jää sivuun US Openista
Australialainen Nick Kyrgios onnistuu tasaisesti nostattamaan kulmakarvoja ja välillä verenpainettakin niin tennispiireissä kuin laajemminkin sanomisillaan. Viime ajat Kyrgios on keskittynyt ennen kaikkea haukkumaan kilpakumppaneitaan koronamääräyksistä piittaamatta jättämisistä.
Sen myötä ei tule kovin suurena yllätyksenä, että Kyrgios ilmoitti jäävänsä sivuun syksyn US Openista. Hän luopuu osallistumista ”ihmisten, omien aussieni ja satojen tuhansien henkensä menettäneiden amerikkalaisten, kaikkien puolesta”.
– Voimme rakentaa lajimme ja sen talouden uudestaan, mutta emme saa menetettyjä ihmishenkiä takaisin, Kyrgios sanoi Instagramissa julkaistulla videolla.
Kyrgios ei malttanut olla samalla jälleen näpäyttämättä etenkin eurooppalaispelaajia, jotka hänen mukaansa ”tanssivat pöydillä ja yrittävät ansaita helppoa rahaa järjestämällä näytöksiä”. Viittaus oli suora piikki Novak Djokovicin aiemmin kesällä järjestämää Adria Touria kohtaan.
(jos upotus ei näy, klikkaa tästä)
Nick Kyrgios pulls out of #USOpen:
“We can rebuild our sport and the economy but we can never recover lives lost.”
Kyrgios also slams players “dancing on tables, money grabbing your way around Europe, trying to make a quick buck hosting an exhibition.”
“We can rebuild our sport and the economy but we can never recover lives lost.”
Kyrgios also slams players “dancing on tables, money grabbing your way around Europe, trying to make a quick buck hosting an exhibition.”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- Yllätysdiili – IL: Topi Raitanen löi rahoiksi: ”Se on bisnestä”