”Joku roteva mies olisi vain nauranut” – tennispomolta ymmärrystä US Openista suljetulle Novak Djokovicille
Tenniksen tähtipelaaja Novak Djokovicin US Open päättyi nolosti. Turnauksen ylivoimainen ennakkosuosikki turhautui omaan pelaamiseensa ja löi pallon harmissaan seinään – tai niin oli tarkoitus, mutta pallo osui toimitsijaan, joka lyyhistyi kentän pintaan.
Seurauksena oli Djokovicin hylkääminen ja turnaus päättyi siihen. Kansainvälisen tennisliiton ITF:n varapuheenjohtaja René Stammbach on pahoillaan Djokovicin puolesta, vaikka toteaakin sääntöjen olevan tällaisissa tapauksissa selkeät.
– Kyse oli yksinkertaisesti uskomattoman huonosta tuurista. Uskon että kaikki ovat samaa mieltä siitä, ettei kyseessä ollut mitään tarkoituksellista. Toki kyseessä oli selkeä sääntörike. Sulkeminen turnauksesta oli oikea ratkaisu, mutta toki todella rankka hänelle. Moraalisesti ajatellen hän ei ansainnut sitä, Stammbach sanoi Blickille.
Stammbach jopa vihjasi siihen suuntaan, että pallon ”kohteeksi” joutunut toimitsija olisi saattanut toimia toisinkin.
– Sääntö on täysin selvä. Joku putosi maahan loukkaantuneena. Djokovicilla oli vain huono tuuri.
– Jos siinä olisi seissyt joku roteva mies, hän olisi ehkä vain nauranut ja vilkuttanut yleisölle. Hän osui nyt henkilöön, joka ei pystynyt suhtautumaan asiaan niin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet