Miesten Ykköspesiksessä erittäin poikkeuksellinen ottelusiirto
Kuva: Juha Tamminen
Miesten Ykköspesiksen kolmas loppuottelu Oulun Lipon ja Haminan Palloilijoiden välillä on siirretty keskiviikolta pelattavaksi torstaina 17.9. kello 16 alkaen.
Erittäin poikkeuksellisen ottelusiirron syynä ovat sääolosuhteet, jotka Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan aiheuttavat riskin ottelun läpiviennille. Päätöksen tekivät yksimielisesti Pesäpalloliitto sekä molemmat seurat.
– Etukäteen tehtävät ottelusiirrot ovat harvinaisia yksittäistapauksia, mutta ennustetut keskiviikkoiltapäivän ja -illan sääolot Oulussa vaikuttavat todella poikkeuksellisilta. Runsas sade sekä syysiltojen hämäryys aiheuttavat haasteen erityisesti pitkän pelin turvalliselle läpiviennille. Päätös tehtiin jo nyt, jotta joukkueet voivat varautua hyvissä ajoin tulevaan – Lippo ottelujärjestelyjä ja liki 600 kilometrin päästä ottelupaikkakunnalle saapuva Hamina matkustamista ajatellen, kilpailupäällikkö Timo Lamminen toteaa Pesäpalloliiton verkkosivuilla.
Voitot miesten Ykköspesiksen loppuottelusarjassa ovat avausviikonlopun jälkeen tasan 1-1. Neljäs ottelu pelataan alkuperäisen aikataulun mukaisesti Haminassa lauantaina kello 15 sekä viides ottelu tarvittaessa Oulussa sunnuntaina kello 15.
Lähde: Pesäpalloliiton verkkosivut
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 330 000 euron moka – suomalaisen urheilujärjestön pomolle potkut!
- Jukolan viesti 2026 – Kotka: Aikataulu, tv, tulokset
- Vilma Nissinen vaihtoi hiihtoasun bikineihin – eksoottiset lomakuvat!
- Shokkipäätös: Mäkihyppytähti lopettaa uransa 24-vuotiaana – ”Se oli siinä”
- Ville Peltonen: Lähtö Sveitsistä – tämä tiedetään
- F1:n sääntöfarssi syvenee: Kaikki uusiksi ennen seuraavaa kisaa
- Alisa Vainiosta kajahti yllätysuutinen
- 38-vuotias urheilutähti katosi kesken kisan – löydettiin kuolleena
- Suomen hiihtomieheltä kova päätös: ammattilaisura ohi – ”Aika palata työelämään”
- Kamala onnettomuus Argentiinassa – ralliauto syöksyi yleisöön, video ei herkimmille
- Alisa Vainiosta kajahti yllätysuutinen
- Suomen hiihtomieheltä kova päätös: ammattilaisura ohi – ”Aika palata työelämään”
- 38-vuotias urheilutähti katosi kesken kisan – löydettiin kuolleena
- Hyytävä kolari: Suomalainen rata-autoilija on kuollut
- Vilma Nissinen vaihtoi hiihtoasun bikineihin – eksoottiset lomakuvat!
- Shokkipäätös: Mäkihyppytähti lopettaa uransa 24-vuotiaana – ”Se oli siinä”
- Shokkiuutinen: Suvi Minkkisen kilpasiskolle asennetaan implantti selkään – pitkä toipumisjakso
- 20-vuotias suomalaismörssäri kiskaisi kauden kärkituloksen: ennätyskaari!
- Kuuma suhdehuhu: Kaksi tähtihiihtäjää viihtyvät yhdessä
- Kamala onnettomuus Argentiinassa – ralliauto syöksyi yleisöön, video ei herkimmille