Ohhoh! – Korkeushypyn ennätysmies on asetettu kahden vuoden dopingpannaan
Kuva: Juha Tamminen
Kansainvälisen yleisurheiluliiton etiikkaa valvova elin AIU kertoo, että korkeushyppääjä Dzmitry Nabokau on asetettu kahden vuoden dopingpannaan kielletyn aineen käytöstä.
Valkovenäläinen dopingnäytteestä löytyi furosemidiä, joka on diureetteihin eli nesteenpoistolääkkeisiin kuuluva lääkeaine.
24-vuotiaan näyte otettiin 9. syyskuuta 2019 ja näin hänen katsotaan olleen kilpailukiellossa viime lokakuusta lähtien. Miehen kaikki tulokset syksyltä 2019 hylätään.
Nabokaun hallussa on korkeushypyn Valko-Venäjän ennätys. Maataan MM-kisoissa ja olympialaisissa edustanut urheilija on ponnistanut 236.
LUE MYÖS:
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys