Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö täyttää 20 vuotta ja juhlavuoden kunniaksi se on kerännyt parhaita paloja suomalaisten kalastusmuistoista. Kysely kartoitti myös suomalaisten kalastustottumuksia.

”Tindertreffit johti koskelle, koskireissu perhokalastuksen hurahtamiseen ja hurahdus lukuisiin mahtaviin kalareissuihin. Nyt monen monta kalareissua myöhemmin rinkassa mukana kulkee 1-vuotias perhokalastajan alku. Kannatti swaipata oikealle.”

Näin kertoo nainen kalastusmuistostaan Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestölle (SVK). 20-vuotisjuhlaansa viettävä järjestö keräsi kesällä suomalaisten mieleenpainuvimpia kalastusmuistoja.

– Saimme satoja kivoja, hauskoja ja koskettavia kalatarinoita, joita olemme lukeneet kyyneleet silmissä milloin naurusta, milloin liikutuksesta. Kiitos kaikille osallistujille, on ollut hienoa huomata, kuinka tärkeä harrastus kalastus monille on ja kuinka mahtavia muistoja siitä on suomalaisille jäänyt, iloitsee tiedottaja Jaana Vetikko.

Näin suomalaiset kalastavat

SVK kartoitti keväällä myös suomalaisten vapaa-ajankalastukseen liittyviä tapoja ja mielipiteitä. Kyselyyn vastanneista noin joka kolmas on kalastanut viimeksi yli viisi vuotta sitten. Lähes viidenneksellä oli edellisestä kerrasta aikaa alle vuosi, ja noin 15 prosentilla alle puoli vuotta. Suomalaisista 6,5 prosenttia ei ole kalastanut koskaan.

Noin 45 prosenttia vastasi viimeksi olleensa kalassa ystävän tai sukulaisen kanssa, reilu neljäsosa puolisonsa ja lähes joka viides lapsensa kanssa. Yksin kertoo kalastaneensa 12 prosenttia vastaajista.

Kyselyn mukaan yli puolet suomalaisista haluaisi kalastaa useammin. Noin 60 prosenttia toteaa sen rentouttavan ja lisäävän hyvinvointia. Yli puolet kalastaa saadakseen pöytään herkullista lähiruokaa. Jopa kolme neljäsosaa pitää kalastusta koko perheen hyvänä yhdessä tekemisenä.

– Haastammekin kaikki suomalaiset kalastamaan yhdessä ja jakamaan kalareissujaan sosiaalisessa mediassa teemalla #kaveritkalassa. Kannustamme myös kaikkia perheitä lähtemään aikaisin aamukalaan, sillä niistä on monelle lapselle jäänyt rakkaita muistoja. Toivoisimme, että perheet jakaisivat kokemuksiaan somessa #kello6kala, Vetikko kannustaa.

Poimintoja suomalaisten mieleenpainuvimmista kalastusmuistoista:

Mannerheimintiellä ei napannut:
Hälytyskeskus ilmoitti laitapuolenkulkijan heittelevän virveliä Mannerheimintiellä. Onneksi vahinkoja ei ollut tapahtunut. Sain hieman pahapäisen kaverin maijaan kertomalla, että tästä nappaa huonosti, mennään Toivonkadulle, väsyttelin sieltä eilen parikiloisen hauen. ”Kalastaja” pääsi pahnoille. – Mies

Saaliina romanttinen kosinta:
Miesystäväni sai minut tykästymään kalastuksen saloihin ja opetti kaiken heitoista uistinten vaihtoon. Yhtenä kesäiltana kun olimme kalassa meren rannalla, halusi mieheni tarkistaa siiman virvelistäni. Sen ajan heittelin hänen virvelillään. Mies ojensi minulle virvelin, joka oli jo heitettynä ja pyysi testaamaan, että kelaako hyvin. Kelasin, ja kirosin, että taas jäi joku risu kiinni. Nostin ylös saaliini, joka oli muovipussikäärö, tässä vaiheessa ajattelin saaneeni jonkun pullopostin meren pohjamudista. Avasin käärön, jossa oli lappu pussissa: Mennäänkö naimisiin? Ja kun käännyin, oli mieheni polvistunut taakseni. Vastasin kyllä. – Nainen

Legendaarinen ryöstökalastajamummo:
”Päivää Päijänne, tässä on ryöstökalastaja Polvijärveltä”, tuumasi 80-vuotias mummoni onkimaan aloittaessa. Legendaarinen lause on jäänyt elämään ja muistoihin mummon poistuttuakin. – Nainen

Sukellusvene vai valas?
Olimme veljeni kanssa Pohjois-Norjassa kalassa. Pyydystimme parhaillaan syöttikaloja pikku virveleillä isompia saaliita varten, kun yhtäkkiä veneen vieressä alkoi ISO tumma möhkäle nousta pintaan. Olin varma, että sieltä nousee sukellusvene, joita olemme muutaman kerran noilla vesillä nähneet. Heittäydyin veneen pohjalle pitkäkseni ja ehdin varoittaa veljeäni. Siinä taisi pikkuisen lirahtaa jo housuihin ennen kuin tajusimme mikä se möykky oli. Sieltä nousi valas veneen viereen noin 10 metrin päähän. Hetki meni ennen kuin sai kameran käyntiin, mutta kuvaakin lopulta siitä saatiin. – Mies

Lämmöllä vaaria kaivaten:
Lapsena vaari otti minut kalareissuille kaveriksi, jos lupasin istua hiljaa veneessä, etteivät kalat säikähdä. Oli ihana istuskella veneessä vaarin kanssa aurinkoisella järvellä. Kalaa en niin saanut, mutta uitin käsiä vedessä ja katselin lumpeita. Oli myös ihanaa olla vaarin kanssa kahdestaan, tärkeitä hetkiä, joita muistelen nyt lämmöllä vaaria kaivaten. – Nainen

Kalamies vuodesta1952:
Tapahtui n. vuonna 1952. Olin silloin alle kouluikäinen. Pyysin isää tekemään minulle ongen, että voisin onkia läheisen rautatiesillan alitse menevästä pikku purosta. Iloni oli suuri, kun toiveeni toteutui. Siima oli tavallista paksuhkoa pumpulilankaa, silloin ei nailonsiimaa ollut saatavana ja tuskinpa isä sitä juuri etsikään ja koho oli vanha pullon korkki ja paino vanha plommi. Koukku kai sentään oli oikea. Isän ajatus oli luullakseni, että ei sieltä puolikuivasta purosta kuitenkaan mitään tule, mutta saahan poika onkia. Olipa juhlava tunne, kun sain pienen ahvenen ja kannoin sitä kotiin ja ylpeänä esittelin vanhemmilleni. Siitä se alkoi lähes 70 vuotta kestänyt ja edelleen jatkuva harrastus. – Mies

Trombi tyynellä järvellä:
Järvi oli aivan tyyni. Kala ei syönyt vaikka oli hyvä abborre-paikka. Menimme mökkiin ja joku ääni kuului. Luulin, että orava oli katolla käpyjen kanssa, mutta sitten kuului kamala ryske ja aukon reunasta kaatui paljon puita. Trombi. Onneksi emme jääneet rannalle narraamaan kaloja… – Nainen

Merilohesta 50 markkaa/kg:
Saimme kerran verkolla Varsinais-Suomessa (Perniössä) 1980-luvulla eräästä lahden poukamasta 45 mm silmäisellä 14,5 kg perattuna (ei suomustettuna) painavan merilohen. Kala oli jäänyt hampaistaan kiinni verkkoon ja oli vähällä päästä irti, mutta eräs kalakaveri hyppäsi matalaan veteen ja kietoi sen paremmin ko. verkkoon ja nosti veneeseen. Olimme nuoria miehiä ja myimme kalan erääseen ravintolaan Saloon 50 markan kilohintaan. – Mies

Karma rankaisi kehuskelijaa:
Paras eli paskin kalamuistoni tapahtui viime talvena, kun minä onnistuin pilkkimään muovipussillisen ahventa ja mieheni sai vain muutaman hassun kalan. Kalamestaruushan nousi minulla siinä määrin suoraan hattuun, että suunnittelin jo kuvaa sosiaaliseen mediaan, jossa miehen muutama kala laitetaan toiseen keittiön altaaseen ja toiseen altaaseen minun valtava kalasaaliini tekstillä ”ne kalastaa, jotka osaa”. No karma rankaisi minua tästä suunnitelmasta heti rankemman kautta, sillä kalapussissani oli reikä ja kaikki kalat tippuivat hiljalleen välille matkalla rantaan. Autolle päästessäni jäljellä oli kaksi kalaa. Voin kertoa, että nykyään ylivoimaista kalasuoritustani kehuessani saan vastaukseksi ”kohta on taas ahvenet pitkin jäätä”. – Nainen

Isät tunnustivat kalavaleet:
Kalamuistoja on paljon, sillä isää se on aina kiinnostanut, ja sitä kautta myös minä ja pikkusiskoni olemme sitä harrastaneet. Hauskin muisto on varmaankin se, kun oltiin koko perheen voimin Porvoon saaristossa veneilemässä ja kalastamassa. Sisko, joka oli silloin noin 7-vuotias, nappasi hauen. Hän oli innoissaan, mutta samaan aikaan hauki pelotti, joten hän itki kelatessaan haukea rantaan. No, kun hauki saatiin ylös, otti isä siitä heti kuvan. Tämän oli sitten lähettänyt kaverilleen, ja huijasi saaliin olevan hänen! Kaverilta tuli myös haukikuva takaisin, jonka tämä kaveri oli kuulemma napannut. Illalla, kun isä soitti kaverilleen, myönsi isä, että hauki oli siskoni nappaama. Isän kaveri myönsi samalla, että myös ”hänen” kalansa oli itseasiassa hänen poikansa saalis. – Nainen

Mahanmuljahdus suoraan huppuun:
Tämä tapahtui joskus 90-luvun lopulla syksypuolella. Olimme kaverini Pekan kanssa sopineet, että lähdemme illalla tuulastamaan Puurijärvelle. Silloin siellä sai vielä liikkua ja kalastaa. Nykyisin luonnonsuojelualuetta. Minä ajelin illalla 50 km Pekan luo, että pääsemme kalaan. Odotukset isoista kaloista korkealla. Pekan luo päästyäni aloimme lastata hänen tarvikkeistaan ja talvihaalarit autooni. Vielä ennen kuin järvelle lähdimme, sanoi Pekka käyvänsä vessassa, kun vatsa hieman kiertänyt illan aikana. Odottelun jälkeen pääsimme suuntaamaan muutaman kilometrin matkan järvelle. Varusteet veneeseen ja haalarit päälle. Ilma oli tosi viileä ja sumuinen. Alkumatkan soudettiin järvelle päin Kauvatsanjokea pitkin. Järvellä ei pystynyt soutamaan, koska siellä ei mennyt kuin hieman venettä leveämpää kulku väylää. Minä työnsin veneen perästä kuusesta kuivatulla seipäällä. Pekka oli veneen keulassa valon kanssa ja tähyili, näkyisikö iskettävää kalaa. Hieman matkaa mennessämme, hän huudahti, että työnnä äkkiä tuohon pieneen saarekkeeseen, jossa sähköpylväs sijaitsee. Nyt mahassa muljahti pahasti. Rantaan päästyämme Pekka hyppäsi maihin ja tolpan taakse asioilleen. Sitten hän tokaisi ”nyt helpotti”. Odotin ja katselin sumuista ilmaa ja samassa Pekka huudahtaa saaresta: ”Saatana, suoraan huppuun. Heitä puukko sieltä veneestä tänne.” Noiden lauseiden jälkeen kaikui pimeässä ja sumuisessa Puurijärven illassa minun nauruni, jolle ei meinannut tulla loppua. Pekan haalarin huppu jäi saarelle ja me suuntasimme takaisin lähtörantaan. Tätä kalareissua muistellessa tulee vieläkin nauru ja hymy naamalle. – Mies

Taistelee alasti joentörmällä:
Viime kesänä kolusin Suomen itärajan kalastuspaikkoja. Siinä eräänä iltana katselin kartasta sopivaa paikkaa iltapistolle. Paikaksi valikoitui syrjäinen pieni joki. Vettä satoi kaatamalla ja joen rantaan pääsi ainoastaan melkoisen rämeikön läpi. Joen vesi oli todella kirkasta ja vettä oli kohtuullisesti. Luottolusikka kiinni siiman päähän ja eka heitto. Pari kammenpyöritystä ja näin kuinka uistin kiilautui kahden kiven väliin. Epätoivo jo valtasi mielen, että sinnekö se mun paras uistin jäi. Yritin siinä vesisateessa nyppiä uistinta irti ylävirrasta, alavirrasta, ei vaan lähde irti. Noh päätin siinä sitten, että uistin ei sinne jää, ei muuta kuin vaatteet pois ja kahlaamalla käyn irrottamassa uistimen. Olin siinä joentörmällä alasti ja päätin kerran vielä rämpäyttää siimaa, josko lähtisi irti, lähtihän se. Pari kammen pyöräytystä ja näin kuinka iso jokihauki iskee kiinni. Ultralight-kalavehkeet olivat aivan kaksin kerroin ja seuraavaksi sai pelätä kestääkö vapa ja siima. Aikani alasti kalan kanssa taisteltuani sain ennätyshaukeni rannalle, 98 cm ja 7,8 kg. Hauki nätisti takaisin jokeen uimaan ja märät vaatteet takaisin päälle, siihen oli hyvä lopettaa tapahtumarikas iltapisto. Jälkikäteen on naurattanut se, että jos jollain on ollut riistakamera joen rannalla. On siinä mahtanut olla eriskummallinen kuvasaldo. – Mies

Viimeinen kalastusreissu:
Rakkain kalastusmuistoni sijoittuu viime lokakuuhun ja Thaimaan vesille. Olen aina kalastanut isäni kanssa – lapsuuden kesät olivat täynnä koko perheen kalareissuja, ja näin vanhemmiten kävimme muutaman kerran kesässä uistelemassa isän veneellä järvellä tai merellä. Noilla reissuilla puitiin elämää, maailmaa ja oltiin vain hiljaa. Tämä rakkain kalamuistoni jäi myös viimeiseksi kalastusreissuksemme. Elokuussa 2019 isäni sai tietää sairastavansa parantamatonta syöpää. Toiminnan miehenä hän myi pois rakkaat veneensä ja kalastustarvikkeensa ja osti itselleen liput Thaimaahan: kuuluihan lääkärin ennustamista maksimissaan muutamista elinkuukausista nauttia vielä täysillä. Isä oli reissussa kolme viikkoa, joista yhdeksi viikoksi pääsin itsekin lentämään Thaikkulaan hänen seurakseen – tästä kiitos ystävilleni, jotka keräsivät minulle kolehtina lentolippurahat (siis useita satasia), jotta äkkireissuun pääsin. Thaimaassa kävimme isän kanssa viimeisen yhteisen kalareissumme. Vuokrasimme kalastusaluksen, sellaisen suuren puisen, joka kellui eteenpäin hissukseen. Vietimme merellä useita tunteja: minä veneen kipparin kanssa alkeellisilla vermeillä kalastellen, isä meri-ilmasta nauttien ja saalistani naureskellen. Tuo reissu on piirtynyt mieleeni: leppoisa tunnelma, aurinko ja isä huutelemassa niksejä, kuinka pelkän siimarullan avulla tuli kalastaa. Rakkaita reissuja isän kanssa on paljon, mutta viimeinen reissu on arvokkain muisto. Sillä hetkellä ehkä molemmat pystyimme unohtamaan isän sairauden ja hiipuvat voimat sekä vain nauttimaan yhdessä olosta ja meille rakkaasta, yhteisestä harrastuksesta. Isä nukkui pois tarkalleen kaksi viikkoa sen jälkeen, kun olimme palanneet Suomeen. – Nainen

Lähde: Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö

Aiheet Kalastus Muut lajit