Urheilijakaverin teloitus Iranissa oli liikaa – UFC-ottelija ei pystynyt edes puhumaan ottelun jälkeen

Iranilaisen painijan Navid Afkarin tapaus on puhuttanut laajalti urheilupiireissä ja ennen kaikkea kamppailulajien ympärillä. Afkari sai kuolemantuomion osallisuudestaan mielenosoituksiin vuonna 2018 ja hänen väitettiin murhanneen Iranin hallituksen turvamiehen.
Afkarin puolesta vetosivat niin USA:n presidentti Donald Trump kuin UFC-pomo Dana White ja monet muut. Amnesty International vuoti Afkarin haastattelun, jossa tämä kertoi joutuneensa kidutetuksi ja että tunnustus oli kiristetty häneltä.
Mikään ei auttanut ja 27-vuotias Afkari hirtettiin lauantaina. Tieto saavutti UFC-illan Las Vegasissa ja suorassa lähetyksessä kerrottiin tapahtuneesta.
Tapaus otti koville monelle ottelijalle ja ehkä rankimmin Bobby Greenille, joka oli juuri aloittamassa omaa kamppailuaan. Green selvitti urakkansa voitokkaasti, mutta oli ottelun jälkeen täysin tolaltaan.
– Ei ole mitään puhuttavaa. Se kaveri menetti juuri henkensä. En halua puhua mitään juuri nyt, Green sanoi ottelun jälkeisessä haastattelussa MMA Fighting -sivuston mukaan.
– Tämä on niin surullista ja sekoitti kaiken. Veditte sen esiin juuri ennen otteluani ja se todella painui ajatuksiini. En voi edes puhua nyt. Kiitos paljon. Anteeksi.
(Jos upotus ei näy, klikkaa tästä)
@BobbyKGreen walks off his interview after learning of the passing of Navid Afkari.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomen hiihtotähti tekee älytöntä tiliä – näin suurista rahoista on kyse
- Wilma Murron kilpasisko katosi kuvasta – nyt saatiin karu tieto
- Valtteri Bottaksen Tiffany-rakas antoi palaa – purki pettymystään
- Kerttu Niskaselta ja Juho-mieheltä ilouutisia – ”Tätä päivää on odotettu”
- IL:ssä ikävä uutinen Jari Isometsästä – näin isoista rahoista on nyt kyse
- Nyt alkoi tapahtua: Suvi Koskiselta mahtava kaari erikoisessa kisassa
- Yle: Entinen valmennettava ällistyi Tero Pitkämäen tempusta
- Suomen ennätys uusiksi – nyt jysähti oikein kunnon kaari
- Frida Karlsson poseerasi hiihtomiehen kanssa – fanit villiintyivät
- Täysi vastaantulija – Suomen keihässensaatio romahti: ”Pettynyt olen”
- Suomen ennätys uusiksi – nyt jysähti oikein kunnon kaari
- Kerttu Niskaselta ja Juho-mieheltä ilouutisia – ”Tätä päivää on odotettu”
- Mahtikaaret voi unohtaa – Krista Tervolta karu päivitys
- Valtteri Bottaksen Tiffany-rakas antoi palaa – purki pettymystään
- Nyt alkoi tapahtua: Suvi Koskiselta mahtava kaari erikoisessa kisassa
- Wilma Murron kilpasisko katosi kuvasta – nyt saatiin karu tieto
- Yle: Entinen valmennettava ällistyi Tero Pitkämäen tempusta
- IL:ssä ikävä uutinen Jari Isometsästä – näin isoista rahoista on nyt kyse
- Krista Pärmäkoski sai ikävän yllätyksen – ”Mulla on iso ongelma”
- Suomen hiihtotähti tekee älytöntä tiliä – näin suurista rahoista on kyse