Viilausta MM-kisoihin! Uudet aikataulut vihdoin selvillä
Kuva: Juha Tamminen
Salibandyn miesten MM-kisojen uusi ajankohta on 3.-11.12.2021. Päätöksen teki Kansainvälisen salibandyliiton, IFF:n, hallitus kokouksessaan 29.9.
Suomen Salibandyliitto haki aiemmin tänä syksynä kisojen siirtämistä vuodelle 2021 koronaviruksen aiheuttamien matkustusrajoitteiden ja karanteenimääräysten sekä terveydellisten, kilpailullisten ja taloudellisten riskien vuoksi.
Myös ensi vuonna kisat pelataan Helsingissä. Alkusarjan ottelut sekä puolivälierät pelataan Helsingin Jäähallissa ja kaksipäiväinen finaaliviikonloppu Hartwall Arenalla.
Kisojen uusi ajankohta aiheuttaa muutoksia otteluohjelmaan. Suomen joukkueen alkusarjan uudet pelipäivät ovat perjantai 3.12.2021, lauantai 4.12.2021 ja sunnuntai 5.12.2021. Puolivälierä pelataan 8.12.2021. Alkusarjassa Suomen joukkue kohtaa Tanskan, Ruotsin ja Latvian. Lopullinen otteluohjelma julkaistaan keväällä 2021.
Miesten MM-kisojen siirtyminen aiheuttaa muutoksia myös salibandyn naisten MM-kisojen ajankohtaan. Alunperin naisten MM-kisat olisi pelattu Ruotsissa, Uppsalassa 4.-12.12.2021 välisenä aikana. Uusi ajankohta naisten kisoille on 27.11.-5.12.2021.
MM-kisojen ajankohdat 2021
Naiset U19: 5.-9.5.2021 Uppsala, Ruotsi
Miehet U19: 27.4.-2.5.2021 Brno, Tsekki
Naiset: 27.11.-5.12.2021 Uppsala, Ruotsi
Miehet: 3.-11.12.2021 Helsinki, Suomi
Lähde: Salibandyliiton verkkosivut
LUE MYÖS:
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ice Cage 8: Ottelijat ja tulokset
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Teemu Suninen ja Janni Hussi palaavat sittenkin MM-ralliin – hurja käänne
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Suomalaisjuoksija paljasti rakkauselämästään – ”En malta odottaa”
- Iivo Niskanen jättää kotikisat väliin – SM-kisoissa silti kova kattaus
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma
- Santtu Heikkisen MM-kisaan tuli karu käänne – taustalla sitkeä vaiva