Yleisö palkitsi hurjilla suosionosoituksilla, mutta oliko tämä toiminta oikein? – Urheilukilpailussa nähtiin uskomaton teko, jota moni kuitenkin kritisoi
Kuva: Getty Images
Espanjassa järjestetyissä triathlonkisoissa nähtiin huikeaa urheiluhenkeä, kun Diego Méntrida luovutti James Teaglelle jo satavarmalta näyttäneen kolmannen sijansa.
Teagle oli juoksemassa maalisuoralle kolmantena, mutta erehtyi ilmeisesti reitistä ja törmäsi radan suoja-aitoihin. Méntrida ohitti hänet, mutta juuri ennen maalia hän hidasti vauhtinsa lähes kävelyksi, jotta Teagle saisi hänet kiinni ennen maaliviivaa. Näin tapahtuikin. Kaiken lisäksi Teagle ehti vielä kiittää kilpakumppaniaan ennen maaliviivan ylittämistä
– Hän ansaitsi sen. Hän ei varmasti huomannut reittiä tai se oli huonosti merkitty, Méntrida kommentoi ratkaisuaan.
Myös paikalla ollut yleisö palkitsi espanjalaisen eleen suosionosoituksin. Järjestäjät palkitsivat Méntridan hienosta eleestä nostamalla hänet niin ikään kolmannelle sijalle ja myöntämällä hänelle saman palkintosumman kuin Teaglellekin.
Sosiaalisessa mediassa ratkaisu on saanut kuitenkin myös paljon kritiikkiä. Monet olivat sitä mieltä, että reitin tunteminen ja sillä pysyminen on osa kilpailua, eikä eksynyttä pitäisi palkita virheestään.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun