Suomalaisjoukkue kieltäytyi pelaamasta virolaisia vastaan – liitto mätkäisi tuntuvat sanktiot

Käsipallon miesten SM-liigassa nähtiin pari viikkoa sitten merkillinen episodi. Grankulla IFK ilmoitti kieltäytyvänsä pelaamasta ottelua sarjaan osallistuvaa virolaista HC Tallinnia vastaan koronariskiin vedoten. Asian teki oudoksi se, että kyseessä olisi ollut GrIFK:n kotiottelu ja HC Tallinn pelasi samana viikonloppuna Turussa ÅIFK:ta vastaan normaalisti.
Käsipalloliitolta ei juuri ymmärrystä herunutkaan. Liiton tiedotteen mukaan GrIFK:n toiminta katsotaan Käsipalloliiton sääntöjen vastaiseksi, eikä ottelun peruuttamiselle ole ollut liiton tai SM-liigan sääntöjenmukaista tai viranomaisten ohjeisiin perustuvaa hyväksyttävää syytä.
Liiton kurinpitovaliokunta tuli kokonaisharkinnan perusteella siihen johtopäätökseen, ettei GrIFK:llä ole ollut hyväksyttävää syytä peruuttaa ottelua ja että GrIFK:ta tulee kurinpitosääntöjen 1 § nojalla rangaista.
Suomen Käsipalloliiton kurinpitovaliokunnan esityksen pohjalta on liittohallitus päättänyt seuraavaa:
– GrIFK määrätään pelaamaan peruuntunut ottelu GrIFK-HC Tallinn vieraskentällä eli Tallinnassa myöhemmin määrättävänä ajankohtana. GrIFK vastaa matkakustannuksistaan sekä ottelun järjestelykustannuksista. HC Tallinn saa ottelutapahtuman mahdolliset tuotot.
– GrIFK:n tulee vastata 27.9. ottelun peruuntumisesta aiheutuneet kaikki kustannukset Suomen Käsipalloliitolle, HC Tallinn -seuralle sekä ÅIFK:lle.
– GrIFK:lle määrätään menettelystään 2 500 euron sakko.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Elina Lampela vaihtoi vapaalle – seivästähti julkaisi harvinaisen uimapukukuvan
- Eronnut Riitta-Liisa Roponen teki tilannepäivityksen
- Reetta Hurske lähti Suomesta – teki ikävän paljastuksen
- Wilma Murto kertoi ilouutisen faneilleen
- Frida Karlssonista leviää karu kuva – näin ruotsalaistähti kommentoi
- Kello tikittää – kohta saadaan uutispommi Therese Johaugista
- Nooralotta Nezirin harjoitusleirin sai karun alun – ”Ihan kuraa”
- Hiihtotähti Kerttu Niskanen otti nyt kantaa vakavaan aiheeseen
- Sonja Leinamo lähti lomalle – ampumahiihtäjä ihastutti lomakuvillaan
- Urheilutähti yhdistettiin suomalaiseen jääkiekkoilijaan – puhui nyt suunsa puhtaaksi
- Eronnut Riitta-Liisa Roponen teki tilannepäivityksen
- Reetta Hurske lähti Suomesta – teki ikävän paljastuksen
- Wilma Murto kertoi ilouutisen faneilleen
- Urheilutähti yhdistettiin suomalaiseen jääkiekkoilijaan – puhui nyt suunsa puhtaaksi
- Mike Tyson pamautti – vain yksi nyrkkeilytähti maailmassa olisi voinut voittaa hänet: ”Hän oli eläin”
- Jelena Välbe sai brutaalin viestin Venäjällä – naiselle povataan nyt karua kohtaloa
- Sonja Leinamo lähti lomalle – ampumahiihtäjä ihastutti lomakuvillaan
- Hiihtotähti Kerttu Niskanen otti nyt kantaa vakavaan aiheeseen
- Frida Karlssonista leviää karu kuva – näin ruotsalaistähti kommentoi
- Silja Kosonen teki hurjan SE-tuloksen – sitten alkoi tippua hirmuisia uutisia maailmalta