Mieletön putki päätökseen salibandyn F-liigassa
Kuva: Juha Tamminen
Classic koki ensimmäisen salibandyn pistemenetyksensä kauden F-liigassa, kun Nokian KrP nousi kolmen maalin takaa varsinaisen peliajan tasatilanteeseen 4-4. Voittoputki toki jatkui, kun Ville Lastikka laukoi jatkoajalla lisäpisteen mestareille.
Vielä seitsemän minuuttia ennen ottelun loppua Classic näytti purjehtivan taas yhteen selvään voittoon, kun Eemeli Salin kiskaisi joukkueen ylivoimalla 4–1-johtoon. Melkein suoraan aloituksesta Joona Rantala kuitenkin kavensi, ja kaksi minuuttia myöhemmin sama mies napautti nokialaisille jo kolmannen maalin Classicin puolustuksen ajatuskatkon jälkeen. Maalivahdin vetäminen penkille toi sitten vielä tasoituksenkin, kun Nico Jonaesonin matala kaukolaukaus upposi Lassi Torisevan taakse puoli minuuttia ennen täyttä aikaa. Taivaaseen saakka ei mikään puu sentään kasva, ja jatkoajalla kiepahti pitkän diagonaalisyötön saanut Ville Lastikka näyttämään, miksi hänet tunnetaan vihaisen terävästä laukauksestaan. Tällä kertaa se suhahti KrP:n maalin etuyläkulmaan. Ratkaisuosuman pohjusti illan kolmannella syöttöpisteellään Oskari Heikkilä. KrP:n pistehai oli saldolla 2+1 Joona Rantala.
Nousija Nurmon Jymylle jäi Lahdessa katkerasti luu käteen, kun LASB oli lopulta parempi maalein 8-6. Jymy nousi kolmannessa erässä kahden maalin tappioasemasta 5–6-johtoon, ja isäntien ennätettyä uudelleen edelle ohjasi Hannu Palomäki runsaat kaksi minuuttia ennen loppua vielä Jymyn 7–7-tasoituksen. Vain 14 sekuntia ennen ottelun loppua LASBin Perttu Koljonen pääsi kuitenkin laidasta kanttaamaan keskelle ja kiskaisi maalivahdin torjunnan kautta voittomaalin. Viimeisellä sekunnilla nosti vielä Tino Nivala loppunumerot Miska Mäkisen osuttua ensin tyhjän maalin tolppaan. Voittajien illan sankari oli Perttu Koljonen, joka ahnehti kolme maalia ja päälle vielä kaksi syöttöpistettä.
Lähde: Salibandyliiton tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Talviurheilun yhdysvaltalaislegenda päättää kilpauransa
- Harri Heliövaara loisti paineen alla – voiton päässä finaalista
- Aleksandr Bolshunov räväytti – syyttää olympialaisia syrjinnästä
- Näin Donald Trump kommentoi Iranin osallistumista jalkapallon MM-kisoihin
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Kiusallista! FIFA-pomon rauhanele meni pahasti pieleen
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä