Suomalaisgolffarilla mahdollisuus tehdä historiaa
Kuva: Getty Images
Suomalaisgolffari Sanna Nuutisella on mahdollisuus tehdä suomalaista golf-historiaa, kun naisten Euroopan kiertueen finaaliturnaus pelataan Espanjassa Real Club de Guadalminan kentällä.
Nuutisella on mahdollisuus nousta korkeimmalle LET-rankingissa sijoittuneeksi suomalaispelaajaksi tulevassa kilpailussa. Tällä hetkellä kotimaista rankingin ykköspaikkaa pitää hallussaan Minea Blomqvist-Kakko, joka oli tulokaskaudellaan 2004 rankingissa seitsemäs. Riikka Hakkarainen oli kaksi vuotta myöhemmin yhdeksäs. He ovat samalla ainoat suomalaispelaajat, jotka ovat yltäneet kymmenen parhaan joukkoon kauden rankingeissa.
Päätösturnaukseen lähdettäessä Nuutinen on tällä hetkellä rankingissa sijalla kahdeksan. Nuutinen on pelannut tällä kaudella 11 LET-kilpailua ja parhaina saavutuksina on kahdesti sijoittuminen kolmen parhaan joukkoon ja yksi kymmenes sija. Lisäksi hän on voittanut kaksi LET Access Seriesin kilpailua ja sijoittunut kerran kuudenneksi.
Nuutisen lisäksi suomalaispelaajista kentällä loppuviikon aikana nähdään Tiia Koivisto, Noora Komulainen, Karina Kukkonen, Elina Nummenpää ja Ursula Wikström.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Silva Saarinen on koko maailman paras – laukoi jäätävän kommentin
- Historiaa! – Suomalainen nousi maailmanlistan ykköseksi
- Nyrkkeilyn supertähdeltä hurja paljastus seksielämästään
- Huippuhiihtäjien puolisot nousivat otsikoihin – kova taso Muoniossa
- Maailman eksklusiivisin golfkerho – Donald Trumpin unelma tyrmättiin suoraan
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- Rallimies teki valintansa – Janni Hussin tilalle kova nimi!
- Elian Lehto avasi tilanteensa Ylelle – toipuminen näyttää tältä
- Legenda on poissa – sydänkohtaus harjoituskentällä
- Maria Huntington: Suuri suru
- Seiska: Annimari Korte: valtava riita etenemässä oikeuteen
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- Ilkka Herolan kilpakumppani: Vakava loukkaantuminen
- Antti Tuiskun hiihtoprojekti jatkuu – näillä eduilla houkutellaan uusia urheilijoita
- Rallimies teki valintansa – Janni Hussin tilalle kova nimi!
- Ylen urheilutoimittajan sinkkuajat ohi – kuva julki: ”Ison Könsikkään kainalossa”
- Suuri suru – Ristomatti Hakolalta riipaiseva päivitys
- Huippuhiihtäjien puolisot nousivat otsikoihin – kova taso Muoniossa
- Maria Huntington: Suuri suru
- GP: Sami Välimäki yllättyi täysin – käytti kiellettyä laitetta