Conor McGregorin valmentaja John Kavanagh on kertonut MacLifen haastattelussa näkemyksiään tammikuun UFC-ottelusta Dustin Poirieria vastaan.

McGregor voitti kaksikon edellisen kohtaamisen vakuuttavalla tyrmäyksellä alle kahdessa minuutissa. Kavanagh uskoo, että tuo tappio tulee jyskyttämään Poirierin päässä.

– Hän (Poirier) kohtaa täysin erilaisen pedon kuin aiemmissa otteluissaan. Jonkun, jolla on hänen aiemmin kokemaansa tyrmäysvoimaa. Vuosien vierailut urheilupsykologilla ja kenelle tahansa jutteleminen eivät poista sitä hänen mielestään. Hän kohtaa miehen, jonka tietää pystyvän sammuttamaan hänen valonsa erittäin, erittäin nopeasti ja joka on nyt vahvempi ja kokeneempi kuin silloin. Edessä on iso ylämäki Dustinille.

Myös niin sanotun trash talkin eli suunsoiton hän uskoo jäävän vähiin.

– Ei ole mitään sanottavaa, kun on satuttanut toista niin pahasti. Kyse ei ollut tuomarien päätöksestä tai vastaavasta, vaan Conor sai iskunsa perille. Ilta oli surkea Dustinille.

Kavanagh myönsi toki haastattelussa, että myös Poirier on kehittynyt merkittävästi kuudessa vuodessa.