Suomalaiselta yleisurheilijalta huikea aloitus kaudelle – teki heti ennätyksen
Kuva: Getty Images
Mikko Paavola voitti Vaasan kupeessa Mustasaaren Botnia-hallissa pidetyn seiväshyppykilpailun tuloksella 554, jolla aiempi ulkoradoilla hypätty oma ennätys koheni 8 senttiä. Hallissa Paavolan aiempi ennätys oli 541. Paavolan voittotulos on myös kuluvan vuoden paras suomalaistulos.
– Se oli hyvin onnistunut perushyppy. Ei mikään täydellinen, mutta tasapainoinen, Paavola kertaili.
Ennätys ei tullut yllätyksensä, vaikka Paavola hyppäsi kilpailun normaalin syystalven harjoittelun lomassa.
– Otettiin perjantailta yksi harjoitus pois, muuten kisaan ei valmistauduttu. Tiesin pystyväni hyppäämään sinne 550:n lähelle, Paavola kertoi.
Paavola päätti kilpailun kolmeen yritykseen korkeudesta 562. Niistä kaksi ensimmäistä jäi limboiksi, mutta kolmannessa Paavola pääsi riman päälle.
– Se oli hyvä yritys. Käytin siinä isompaa seivästä kuin koskaan, Paavola sanoi.
Ennätys toi paikan EM-ryhmässä
Paavolan, 22, ennätysvireen taustalla on onnistunut syksyn harjoituskausi, jota koronan tuomat rajoitukset eivät ole kiusanneet.
– Olen päässyt Vaasassa hyvin halliin harjoittelemaan Westön motivoituneen valmennusryhmän kanssa ja valmentaja on ollut paikalla kaikissa harjoituksissa, Paavola viittasi Mikael Westöön.
– Voi sanoa, että syksyn aikana kaikki on mennyt vähän eteenpäin. Ominaisuuksissa ei ole tullut isoja harppauksia, mutta olen vähän vahvempi, nopeampi ja teknisesti parempi, Paavola sanoo.
Alajärven Ankkureita edustava Paavola, 22, opiskelee Vaasan ammattikorkeakoulussa kansainvälistä kauppaa. Ennätyshypyllään hän lunasti itselleen paikan Suomen Urheiluliiton EM-valmennusryhmässä.
Lähde: SUL:n tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Paljastus: Näin Perttu Hyvärinen voi vielä päästä olympialaisiin!
- Nyt puhuu Teemu Pasanen – näin kommentoi Perttu Hyvärisen kohtaloa IL:lle
- Olympiapommi kytee: Suomen mäkihyppymies löi kaikki ällikällä – kulisseista kova fakta!
- Olympiatähti paljastaa: julkaisee alastonkuvia taitelijanimellä
- Oho! Suvi Minkkinen räväytti asullaan – ”Milanon muotiviikolle?”
- Vilma Nissinen löi rahoiksi – hiihtotähden reaktio kertoo paljon
- Kaikki Los Angelesin kesäolympialaisista 2028
- Norjalle taas surkeita uutisia – tähti loukkaantui
- Jutta Leerdam keikisteli yksityiskoneessa – tästä syttyi Hollannissa raivo
- Suomen joukkue ampumahiihdon sekaviestiin valittu!
- Jasmi Joensuu ulos – Suomen olympia-avauksen hiihtäjät valittu
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, tulokset ja tv-lähetykset
- Norjan hiihtojoukkueesta kuului shokkiuutinen: ”Pahin mahdollinen tilanne”
- Krista Pärmäkoskelle huudeltiin kesken valmistautumisen
- Yleltä jysähti iso paljastus Iivo Niskasesta!
- Norjasta kovaa tekstiä: Krista Pärmäkosken päätöstä pidetään ”idioottimaisena”
- Hiihtorakkaus paljastui: Selene, 20, iski maajoukkuetähden veljen!
- Suomen joukkue ampumahiihdon sekaviestiin valittu!
- Johannes Kläbolla yllättävä ongelma olympialaisissa: ”Olen täysin riippuvainen siitä”
- Olympialaisten avajaiset 6.2.2026: Televisiointi, radiolähetys, selostajat ja esiintyjät